Mikä on juhlallinen ja yksinkertainen, harras ja kodikas, kiireetön mutta ei liian pitkä, opillinen ja kokemuksellinen, ennakkoluulottomasti ja rikkaasti toteutettu, liturginen ja karismaattinen?
Se on uudessa Jumalanpalveluksen oppaassa esitetty malli toteuttaa jumalanpalvelus niin, että siitä saadaan seurakunnan elämän näkyvä keskus (s. 64). Piispankokouksessa oli kuulemma tätä kohtaa kommentoitu sanoen, että "kiireetön, mutta ei liian pitkä" tarkoittaa myös armeijan marsseja. Toivottavasti jumalanpalveluksen kehittyminen sellaiseksi, mitä oppaassa esitetään on "kiireetön, mutta ei liian pitkä" prosessi.
Uudessa jumalanpalveluksen oppaassa on kokonainen sivu (s.64) omistettu ideoille, miten jumalanpalveluksesta voi tulla entistä näkyvämmin seurakunnan elämän keskus. Hyviä ja konkreettisia ehdotuksia, joiden toimeenpano tosin vaatii hieman aikaa.
Ruotsin kirkossa Strängnäsin hiippakunnassa piispa Hans-Erik Nordin on ottanut sydämenasiakseen jumalanpalveluselämän kehittämisen. Hän oli viime vuoden lopulla esitelmöinyt hiippakuntavaltuustolleen, miten joillakin puolilla hiippakuntaa "jumalanpalveluselämä on romahtamassa". "Jumalanpalvelusta viettävän seurakunnan keski-ikä on korkea ja mukana on vain vähän lapsia, nuoria, työntekijöitä ja luottamushenkilöitä"
Piispa Hans-Erik Nordinin mukaan "sunnuntain jumalanpalvelus on seurakunnan sydän"." Jos seurakuntaruumiin pulssi ei toimi niin kuin pitäisi, ei veri kierrä kunnolla".
Piispa Nordin uskoo, että jumalanpalveluksessa on tärkeää panostaa nimenomaan esirukoukseen: "Elävä esirukous kasvaa mullasta, konkretiasta. Kun kuulen jonkun rukoilevan, että pysyisi raittiina tai kun rukoilemme jonkun isoäidin puolesta joka on menossa leikkaukseen, silloin jumalanpalveluksessa on elämän tuntu".
Myös uudessa Jumalanpalveluksen oppaassa korostetaan tätä esirukouksen elämänmakuisuutta. Oppaassa mainitaan, miten esirukous "tulisi aina valmistella yhdessä seurakuntalaisten kanssa". Samoin oppaassa korostetaan, miten seurakuntalaisten esirukousaiheet ovat keskeinen osa yhteistä rukousta. Oppaassa esitetään jopa mahdollisuus sille, että esirukousaiheita voi ilmoittaa myös itse messussa esirukouksen kuluessa, kunhan ei "synny kiusallista tunnelmaa ja intimiteettisuoja säilyy".
Opas nostaa esille monenlaisia kehityskohteita jumalanpalveluselämässä. Itse uskon siihen, että alussa mainitut adjektiiviparit ovat mahdollisia jumalanpalveluselämässä. Messu voi olla samaan aikaan juhlallinen ja yksinkertainen, harras ja kodikas, opillinen ja kokemuksellinen, ennakkoluulottomasti ja rikkaasti toteutettu sekä liturginen ja karismaattinen. Ja kaikki tämä kiireettömästi, mutta ei liian pitkästi toteutettuna.
