Minut vihittiin papiksi Pyhän Kolminaisuuden päivänä Tapiolan kirkossa Espoossa. Pappisvihkimystä vietetään tavallisen jumalanpalveluksen yhteydessä, mutta siihen kuuluu erityiset osiot vihkimyksille. Samassa messussa vihittiin kahden papin lisäksi myös seitsemän diakonia.

 

Pyhän evankeliumitekstiksi sattui kertomus Nikodemuksen yöllisestä vierailusta Jeesuksen luona (Joh. 3:1-15). Nikodemus oli kiinnostunut uskosta ja halusi vastauksia kysymyksiinsä. Piispa saarnasi mielenkiintoisesti uskon heräämisestä, kyselemisestä ja yksinkertaisesta uskosta. Vieläkin parempi saarna minulle oli kuitenkin siinä hetkessä eräät rippikoululaiset.

 

Me vihittävät istuimme luonnollisesti eturivissä, mutta toiseen penkkiriviin oli eksynyt joukko poikia, jotka olivat selvästi hakemassa messusta merkintää rippikouluunsa. Eivät olleet pojat varmaan ennakoineet sitä, että messussa sai sinä pyhänä istua tavallista pidempään. Jo alkuvirren aikana kuului takanani hämmentynyttä supinaa: Mikä toi on? (piispan sauva), onks toi ihan oikea piispa? Hei mitä ne nyt tekee? Miks noi rukoilee silmät kiinni? Miks noilla on vihreät paidat? (diakonit)

 

Samaa supinaa jatkui lähes koko messun ajan. Ehtoollisen jälkeen joku heistä kuiski puhelimeen en mä nyt voi tulla kun oon kirkossa. Tulkitsin supinan aidon kiinnostuneeksi ja uteliaaksi, en millään tavalla pahantahtoiseksi. Ihan varmasti pappisvihkimys näyttää rippikoululaisen silmin oudolta ja uudelta, kun ei se ole meille kirkon työntekijöillekään mitään jokapäiväistä. Omalla kohdallani tilaisuus oli luonnollisesti ainutlaatuinen. Piispan meille vihittäville kohdistetut sanat siitä, kuinka kyseleviä tulisi rohkaista, konkretisoituivat selkäni takana.

 

Siinä on haastetta kerrakseen, nimittäin muiden rohkaisemisessa. Kuinka voisin oppia tunnistamaan seurakuntalaisten tarpeet ja kysymykset ja reagoida niihin juuri oikealla tavalla? Kuinka muistaisin selittää joka kesä yhtä suurella innolla kristinuskon perusasioita rippikoulunuorille, vaikka itselle ne tuntuvatkin jo tutuilta asioilta. Olen kuitenkin huomannut, että muiden kysymyksiin vastatessa oppii paljon itsekin.

 

Pappislupauksessa lupasin, että ”tahdon - - - palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita.” Pappi on siis paitsi Jumalan, myös ihmisten palvelija. Mitä merkitsee palvelu? Vierastan hieman taloustieteellisten käsitteiden käyttöä kirkollisissa yhteyksissä, mutta jotain yhteistä seurakunnan palvelulla on muunkin palvelun kanssa. Internet-ajan lähde Wikipedia määrittelee palvelun näin:

 

·       Palvelut ovat ainakin osaksi aineettomia.

·       Palvelut ovat prosesseja tai toimintasarjoja.

·       Palvelut kulutetaan (tai koetaan) samanaikaisesti kun niitä tuotetaan.

·       Käyttäessään palveluja asiakas itse osallistuu palvelutapahtuman tuottamiseen.

Nämä piirteet voisivat sopia kuvaamaan myös sitä palvelua, joka papin osaksi on annettu. Palvelu, jota voin tarjota, on mitä suurimmassa määrin aineetonta. Palvelukset eivät toivottavasti yleensä ole satunnaisia toimia, vaan pidempiaikaisia prosesseja, joita seurakuntalaiset ovat itse mukana tekemässä.

Toisaalta tässä palvelussa on mukana on aina ”x-factor”. Tuo määrittelyitä pakeneva tekijä on Jumala itse, joka ei ole seurakunnan palvelijan hallittavissa, ja jonka toiminnalle pappi tai kukaan muukaan ei voi asettaa laatumittareita. Hän, joka herättää nuo kysymykset ja uskon meissä. Se olisi hyvä papinkin muistaa.