Tällä otsikolla tuon terveisiä Jukolan viestin pelloilta ja metsästä. Erään Jukolan viestiin osallistuneen joukkueen nimi nimittäin oli tällainen! Siinä onkin tavoitetta ihan riittävästi metsästä pahemmin eksymättä selviämiseen, vaikka nimi ihan selvästi antaa viitteitä varman päälle ottamisesta ja siitä, että elämän voi ottaa rennonminkin.

 

Itse seikkailin Kytäjällä vapaaehtoisena toimitsijana. Ja vaikka kotia päästyä silmät tahtoivat silkasta valvomisesta johtuen väkisin painua kiinni, niin mieli oli kuin juuri heränneellä: elämä olisi kovin kalpeaa jos kaikkea tekemistä katsottaisiin järjen ja rahapalkan saamisen läpi. Vapaaehtoistyön ihan selvä salaisuus on yhdessä tekemisen ilo jonkun hyvän jutun hyväksi! Ja kun aamuyöstä vuoron päätyttyä konttaa matalaan telttaansa, märkänä ja kylmettyneenä, niin oppii olemaan kiitollinen vähäisestäkin tuulen ja sateen suojasta.

 

Koko kevät on osaltani ollut rankkaa työn tekemistä, ja ajatus on harhaillut milloin missäkin rastilla. Mutta vielä yksi ajatus jakoon,joka on viimeaikoina mieltäni liikuttanut.

 

Raamattu yllättää välillä perusteellisesti oikeassa olemisellaan. Muutama viikko sitten selailin Raamattuani kesämökin rappusella (uskovainenhan on paljon helpompi olla syrjäisen mökin rappusella kuin jossain raivostuttavassa ihmistungoksessa). Katseeni osui Esran kirjan kertomuksiin ja hämmästyin lukemaani kuvausta elävästä elämästä: "…toiset iloitsivat niin kovasti, etteivät he kuulleet kun toiset itkivät." Esra 3.

 

Elämä on välillä vaativa urheilulaji, herkkyys ymmärtää ja kuulla toista ihmistä voi kadota milloin mihinkin, jopa ilon suuruus voi sitä tehdä. Aika hurjaa ja kurjaa. Kerran nuorena kävin tervehtimässä syöpäsairasta vanhempaa naista. Kun tulin, hän ensimmäisenä huudahti , että on niin kamalaa, kun ei saisi itkeä eikä nauraa kun lääkäri on kieltänyt. Mutta minua niin itkettää kun sinä tulit minua katsomaan ja minua niin naurattaa samasta syystä!

 

Me päädyimme sillä kertaa nauruun, sillä emme halunneet tietää siinä hetkessä, oliko elinaikaa vähän tai paljon. Raamatun Esra ei suinkaan kiellä naurua vaan opettaa historian ja elämän tuntemusta mitä syvimmässä määrin. Norsuna ei ole hyvä mennä posliinikauppaan eikä kirppua näe kukaan edes kirpputorilla.

 

Me teemme matkaa menneestä tämän hetken läpi tulevaan. Tiedämme itkeneemme, näemme toisten itkevän. Tiedämme iloinneemme, tunnemme mahdollisesti juuri nyt suurta iloa. Mutta telttakangas ihmisten välillä on aika ohut, sen läpi kuulee ja siksi elämä on joskus aika vaikeaa, kun ei tiedä saako itkeä vai nauraa toisen kanssa.

 

Parhaassa tapauksessa me kosketamme toisiamme omalla vaelluksellamme, siitä syntyy tie jolla vähitellen oppii kunnioittamaan kanssakulkijoita. Emmauksen tien kulkijoita hämmästytti, että heidän seurassaan kulki eräs, joka tiesi mitä heidän elämässään oli ollut. Ja myös sen mitä se tulisi olemaan. Ja hänet, Jeesuksen, he pyysivät jäämään luokseen. Niin vahva oli se kosketus menneeseen ja tulevaan .Liitytään siis  Hänen ja toistemme seuraan.

 

Kiitos saamastani palautteesta. Siirryn kannonnokassa ajattelijaksi, joten tältä erää näkemiin.