Pidän niin harvion hartauksia ( tämä oli elämäni toinen ) että uskallaudun tänne blogiin myös nämä laittamaan.

Luin hiljattain pienen kirjasen Äiti Teresasta.
Kirja kertoi omalla vaatimattomalla tavallaan teoista, joita Äiti Teresa teki elämänsä aikana.
Kirja oli yhtä vaatimaton kuin Äiti itse, yhtä vilpitön kuin hänen tekonsa.

Kuolemansa jälkeen Äiti Teresa julistettiin autuaaksi. Hän oli kiistatta, yli uskontojen rajojen, Jumalan rakkauden lähettiläs.
Kaikki, mitä hän teki oli toisen hyväksi. Ilman oman edun tavoittelua.

Minua on askarruttanut uskossa ja Raamatun sanoissa sana synti. Sana on kovin vieras, kovin raskas, kovin paheellinen. 
Minäkö teen koko ajan pahaa? Miten muka kaikkein upeinkin tuntemani ihminen voi olla syntinen? Miten paha voi olla meidän kanssamme koko ajan? Miten käytännössä kohtaamme  pahan, miten käytännössä teemme jatkuvasti valintoja Jumalan ja saatanan välillä? 

En minä joudu taistelemaan murhanhimoa vastaan, ja toisten panettelunkin osaan aika ajoittain lopettaa. Ei kai minun elämässäni suklaan syönti tai lasi viiniä voi olla se synti, mistä Raamatussa niin varoitellaan?  Mikä on tuo suuri paha, tuo josta meitä niin varoitellaan, joka pyrkii hallitsemaan meidän jokaisen elämää? Joka luo ristiriitoja ja on valloittanut niin paljon ihmismieliä?

Mutta jos  lähestynkin  asiaa toisesta suunnasta: vatakohdasta.

Miten Herra meille tulee näkyväksi? Tuleeko se juuri tuollaisen aiemmin kuvatun, vilpittömän rakkauden kautta?
Tuolloin Jumalan  vastakohdaksi saamme itsensä ja  oman edun ajattelun, narsisimin?
 Tällöin pahalle saadaan myös uusi nimi. Nykyaikanen nimi, nimi johon törmäämme alati.
Ego. Egon ympärille saamme kiedottua kaiken aineellisen mammonan, kaiken ruumiillisen, kaiken henkisen mammonan. Yksilöllinen ajattelu tuhoaa luonnon. Oman edun tavoittelu sytyttää sodat. Kaiken takana on ego.

Ja näin löytyy vastaus – tämän kanssahan sitä jokainen meistä taistelee: mikä on oikein, mikä on väärin. Mitä teen itseni takia, mitä rakkaudesta. Ja missä menee raja?

Selvää on, että ihminen ei yksin kykene vilpittömään rakkauteen, tällainen rakkaus lähtee aina Jumalasta. Se on aina Herramme teko.

Se on meille annettu lahja.

Mutta me voimme rukoilla että oma egomme väistyisi ja saisimme edes pienen hitusen välittää tuota suurta rakkautta tässä maailmassa. Kuten teki Äiti Teresa, autuas, ikuisesti onnellinen rakkauden lähettiläs.