30 vuotta kirpputoritoimintaa:
SE VÄHÄN ERILAINEN KIRPPIS

Järvenpään seurakunnan kirpputori täyttää helmikuussa 30 vuotta. Järvenpään pitkäikäisimmän kirpputorin toiminta alkoi Lemettisen kiinteistössä Huvilakadulla ja jatkui Pesosen vanhassa huoltoasemarakennuksessa Yhteiskouluntiellä. Lopulta vuonna 1994 toiminta siirtyi nykyiselle paikalleen kirkon alakertaan Kansakoulunkadulle.

Kirpputori on toiminut lahjoitustavaroiden ja vapaaehtoistyöntekijöiden voimin koko olemassaolonsa ajan.  Toimintaa on johtanut vapaaehtoisen avustustoiminnan ohjaaja. Heitä on ollut tänä aikana vakituisena kolme – viimeisimpänä, lähes neljän vuoden ajan, diakoni Seija Heiskanen. Vapaaehtoisia kirpputorin eri tehtävissä toimii noin 150. Osa heistä on ollut mukana toiminnassa jo ihan alusta lähtien. 

Kirpputori aloitti säännölliset avustuskuljetukset Viron syrjäseuduille 1990-luvun alkupuolella. Nykyisin seurakunnan pakettiauto lastataan säännöllisesti kaksi kertaa kuukaudessa.
- Vapaaehtoiset kuljettajamme vievät muun muassa Jõhviin, Sompaan, Põltsamaalle ja Paistuun leluja, vaatteita, kodin käyttötavaraa, vammaisten apuvälineitä ja jopa huonekaluja. Kaikki lahjoitustavara tarkistetaan. Periaatteesta ”Ehjä ja puhdas” ei tingitä, vakuuttaa Seija Heiskanen.

Mikä sitten tekee tästä kirpputorista hieman erilaisen?
- Kaupanteko on tärkeää, muttei koskaan tärkeämpää kuin ihmisten kohtaaminen, ilojen ja murheiden jakaminen. Monista asiakkaista on tullut ystäviä, eikä vieraammankaan ole vaikea liittyä puheensorinaan. Juttuseuraa kaipaava voi aina poiketa kertomaan kuulumiset, sillä myyjillä on aikaa pysähtyä kuuntelemaan ja jutustelemaan, kertoo Seija Kärkkäinen, yksi kirpputorin vapaaehtoisista.

- Samalla saattaa löytyä jotain kivaa kotiinkin vietäväksi jatkuvasti uudistuvasta monipuolisesta valikoimasta.

Seija Heiskanen on ideoinut yhdessä vapaaehtoisten kanssa uusia, raikkaita visioita myymälän kehittämiseksi ja toiminnan sujumiseksi.
- ”Kirppu” – kuten vapaaehtoiset ovat kirpputoria alkaneet kutsua - on kohtauspaikka. Tästä olemmekin saaneet paljon kiitosta asiakkailta, Seija Heiskanen kertoo.

Kirpputorin tuotto menee lyhentämättömänä puoliksi yhteisvastuukeräykselle ja lähetystyölle.

Kirpputorin 30-vuotisjuhlaviikkoa vietetään 27.2.-3.3. Luvassa on juhlaohjelmaa, mm. Onnenpyörä, muotinäytös kirpputorin tapaan, Pop-pari Ave ja Rauskin musiikkia, Leo Vinogradofin taidetta ja tietysti kahvitarjoilua.

Maanantaina 5.3. klo 12 seurakuntatalolla vietetään 30-vuotisjuhlapäivää, johon kutsutaan mukaan kirpputorin kaikkia entisiä ja nykyisiä vapaaehtoisia. Ilmoittautumiset juhlapäivään 20.2. mennessä Seija Heiskaselle p. 050 434 4822.

--> Kirpputori Järvenpään seurakunnan verkkosivuilla
--> Kirpputori Facebookissa