
|

Yhteystiedot:
Kirkkotie 1-3
PL 54
04401 Järvenpää
puh.(09) 271 941*
faksi (09) 2719 4321
Avoinna:
ma-ke 8.00-15.45
to 8.00-18.00
pe 8.00-13.00
|
 |
KIRKOLLISET TOIMITUKSET >> Kaste
Kaste
Kasteessa lapsi liitetään seurakunnan ja sen Herran yhteyteen. Kaste perustuu Jeesuksen kirkolleen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn (Matt. 28:19-20). Yleensä ristiäisiä vietetään kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä.
Uskontokunnan määräytymisestä säädetään uskonnonvapauslaissa. Lapsen uskontokunta määräytyy äidin mukaan, elleivät vanhemmat toisin sovi. Täytettyään 15 vuotta lapsi voi vaihtaa uskontokuntaa vanhempiensa tai holhoojansa suostumuksella.
Jotta lapsi voidaan kastaa, ainakin toisen vanhemmista tulee olla kirkon jäsen. Jos vain isä kuuluu kirkkoon, kastetta varten tarvitaan kirjallinen suostumus molemmilta vanhemmilta sekä vahvistus isyydestä, jos vanhemmat eivät elä avioliitossa.
Lapsella on oltava ainakin kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäseniä. Kummina voi olla myös muuhun kristilliseen kirkkoon tai yhdyskuntaan kuuluva henkilö, mikäli hänen kirkkonsa hyväksyy ev.lut. kirkon toimittaman lapsikasteen.
Järvenpään seurakunnassa kaste toimitetaan kotona, kirkon kappelissa, kirkossa, joskus myös seurakuntasalissa tai missä asianosaiset ja pappi sen sopivatkin. Kaikkiin kastetilaisuuksiin varataan aika kirkkoherranvirastosta sen aukioloaikana. Tärkeää on varata aika riittävän ajoissa.
Aikuisen kaste
Aikuisen kaste toimitetaan silloin, kun kirkkoon haluaa liittyä henkilö, jota ei ole aiemmin kastettu. Ennen kastetta hän saa kristillistä opetusta aikuisrippikoulussa. Tiedustelut kirkkoherranvirastosta.
Juhlien pitopaikaksi voi vuokrata seurakunnan tiloja.
Papin kanssa sovitaan käytännön järjestelyistä, kuten kastekaavan vaihtoehdoista, kummeista, läsnä olevien tehtävistä sekä virsistä. Neuvotella voi puhelimitse tai kirkkoherranvirastossa. Pappi voi tulla myös käymään kotona.
Lisätietoa kasteen merkityksestä, edellytyksistä ja käytännön järjestelyistä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon verkkopalvelusta.
|
|