
|

Yhteystiedot:
Kirkkotie 1-3
PL 54
04401 Järvenpää
puh.(09) 271 941*
faksi (09) 2719 4321
Avoinna:
ma-ke 8.00-15.45
to 8.00-18.00
pe 8.00-13.00
|
 |
LÄHETYSTYÖ >> Lähetystyön haasteita
Maailmassa on paljon työtä ja haasteita
· Kristittyjen osuus maailman väestöstä on noin kolmannes. · Viime vuosisadan alkuun verrattuna muslimien osuus on kasvanut selvästi ja kristittyjen hieman vähentynyt. · Varsin suuri määrä eli 12,7 prosenttia ei kuulu mihinkään uskontokuntaan. (David B. Barret, 2000.) · Maailman rikkaimmalla viidenneksellä on 74 kertaa niin suuret tulot kuin köyhimmällä viidenneksellä. Vuonna 1990 ero oli 60-kertainen ja vuonna 1960 30-kertainen. · Jatkuvasta nälästä kärsiviä on maailmassamme 840 miljoonaa ja lukutaidottomia aikuisia 842 miljoonaa. (UNDP, 1999.)
Toteutamme yhdessä kirkkona, seurakuntina ja järjestöinä kirkon lähetystehtävää.
Kirkon lähetysjärjestöillä ja Ulkomaanavulla on työntekijöitä 37 maassa ja lisäksi raamattu-, radio- ja kehitysyhteistyötä 83 maassa. Vuoden 1999 lopussa työntekijöitä ulkomailla oli yhteensä 506.
Varoja käytettiin ulkomaiseen työhön 38346847,23 euroa (228 miljoonaa markkaa) ja kotimaassa 7400268,76 euroa (44 miljoonaa markkaa). Varoja järjestöt saivat yhteensä 309 miljoonaa markkaa, joista tuli seurakunnilta puolet (vapaaehtoisena kannatuksena 21 % ja talousarviomäärärahana 29 %. Keräys-, lahjoitus ja järjestötuotot sekä testamenttitulot kattoivat 31 % ja valtion kehitysyhteistyövarojen sekä muun julkisen tuen osuus oli 19%.
|
|