Järvenpään seurakunnan rippikouluihin ilmoittautuminen oli tänäkin vuonna tapahtuma, joka kokosi kirkonmäelle satoja rippikouluikäisiä nuoria. Kirkossa järjestetyssä tilaisuudessa ilmoittautui 198 tyttöä ja 234 poikaa. Taskulaskimen mukaan yhteissumma on 432 rippikoululaista, joista 14 on ns. satelliittirippikoululaisia eli he käyvät rippikoulunsa keväistä kotiseurakuntajaksoa lukuunottamatta jossakin muualla kuin Järvenpään seurakunnan rippikouluissa.
Yllättäviä käänteitä ja dramaattisia hetkiä ei puuttunut tämänkään vuoden ilmoittautumisesta. Suurin kysyntä oli tänäkin vuonna alkukesän rippikouluista.
Suurin yllätys oli, ettei perinteiselle kesän Keimiön päivävaellusriparille ilmoittautunut kuin neljä rippikoululaista. Samoin toiseen talvirippikouluun, Rautavaaran Metsäkartanolle, ei ilmoittautunut kuin seitsemän rippikoululaista. Kummatkin rippikoulut jouduttaneen perumaan. Rippikoululeirin toteutumisen edellytykseksi on Järvenpään seurakunnassa sovittu 16 rippikoululaista.
Suurella todennäköisyydellä jälki-ilmoittautumisia satelee vielä muutamia lokakuun aikana. Rippikouluvalinnoista ilmoitetaan rippikoululaisille postitse marraskuun loppuun mennessä.
Rippikoulutoimitsijoina ahersi toistakymmentä seurakunnan työntekijää ja kolme Lnak-koulutuksessa ja isostehtävissä pätevöitynyttä nuorta miestä.
Valokuva: Riihon rippikoululeiri 2009.