Musiikki

Järvenpään seurakunnassa toimii viisi kuoroa ja lapsikuoro. Yhteistyötä tehdään myös paikallisten kuorojen, Keski-Uudenmaan musiikkiopiston ja paikallisten muusikoiden kanssa. Konserteissa kuullaan korkeatasoisia vierailijoita Suomesta ja maailmalta.

Musiikilla on suuri merkitys ihmisten välisen yhteyden luojana. Kristus on läsnä ja vaikuttaa myös lauletussa sanassa. Tähän perustuu luterilaisen teologian mukaan musiikin erityinen asema muiden taiteiden rinnalla.

Järvenpään seurakunnassa järjestetään konsertteja, yhteislaulutilaisuuksia ja muita musiikkitilaisuuksia. Musiikilla on erityinen rooli myös jumalanpalveluksessa. Musiikkitilaisuudet löydät tapahtumakalenterista.

Järvenpään seurakunta on mukana myös Puistobluesissa.

Ajankohtaista

Joulukonsertit

 

Urkuvarttiin voit tulla kuuntelemaan seurakunnan kanttorien musisointia. Urkuvartin pituus on nimensä mukaisesti vartti. Urkuvartit soitetaan Elävän veden kappelissa torstaisin klo 12.
 

Henkireikä-ilta 8.10.

klo 17 kirkossa

Henkireikä on hyvän musiikin ja rennon ilmapiirin ilta kaikenikäisille. Tule nauttimaan musiikista ja viettämään mukavaa iltaa. Henkireikä-illassa on lastenhoito. Lue lisää Henkireikä-iltojen omalta sivulta.

Kuvassa Prima Vista. Kuva: Heli Hirvelä Vandermedia/Mosqito-tv