Canzonetta Nova

Canzonetta Nova -kuoron perusti vuonna 1984 Järvenpään seurakunnan yhteyteen kanttori Erkki Rajamäki, joka johti kuoroa lähes 30 vuoden ajan. Vuoden 2012 syksystä lähtien kuoroa on johtanut kanttori Elina Rantamäki.

Kamarikuorona aloittanut Canzonetta Nova on kasvanut 60 kuorolaisen kuoroksi. Nykyään kuoro tunnetaan vaativasta ohjelmistostaan, johon kuuluvat Bachin Johannes-passio, Matteus-passio, Jouluoratorio ja h-mollimessu, Mozartin, Duruflén ja John Rutterin Requiem, Mendelssohnin Elias-oratorio, Händelin Messias-oratorio, Rossinin Petite Messe Solennelle, Puccinin Messa di Gloria ja Haydnin Luominen. Suurten teosten lisäksi kuoron ohjelmistoon kuuluu myös koti- ja ulkomaista a cappella -musiikkia.

Canzonetta Nova on toteuttanut konserttinsa Järvenpäässä nimekkäiden orkesterien, solistien ja kapellimestareiden kanssa. Canzonetta Nova on myös osallistunut kuorofestivaaleille Italiassa ja Irlannissa ja tehnyt konserttimatkoja Saksaan, Venäjälle, Islantiin, Namibiaan, Viroon, Latviaan, Unkariin ja Slovakiaan. Kuoro on myös levyttänyt Mozartin Requiemin sekä Joonas Kokkosen Ikivihreän.

Esiintymiset ja muuta ajankohtaistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

 

 

Canzonetta Nova -oratoriokuoro hakee uusia laulajia!

Oletko koskaan haaveillut kuorossa laulamisesta ison orkesterin säestyksellä? Vaikka et olisikaan, hae silti epäröimättä mukaan!

Etsimme joukkoomme ykkössopraanoita, tenoreita ja bassoja.

Kuoromme ohjelmisto keskittyy pääasiassa isoihin kirkkomusiikkiteoksiin, jotka ovat elämyksiä sekä kuulijalle että esittäjälle. Kuluvalla kaudella ohjelmassa on upeita juttuja: Mozartin Requiem sekä Brahmsin Ein Deutsches Requiem. Vuonna 2024 juhlistamme 40-vuotiasta Canzonetta Novaa monellakin tapaa.

Kuoromme harjoittelee maanantai-iltaisin Järvenpään seurakuntatalolla klo 18 alkaen. Harjoituksissa opitaan yhdessä ohjelmiston lisäksi hyvää laulutekniikkaa. Aiempi kuorolaulutausta ei ole välttämätöntä. Innostuitko? Saat tarkempia tietoja kuoronjohtaja Elina Rantamäeltä, elina.rantamaki@evl.fi.

Yhdessä laulaminen on tutkitusti terveellistä. Tule mukaan!

Canzonetta nova
Canzonetta Nova joht. Elina Rantamäki.