Prima Vista

Prima Vista on vakiintunut noin 40 aktiivisen laulajan tiiviiksi yhteisöksi. Prima Vistan vahvuus on sen monipuolisuus. Harrastajapohjainen kuoro esiintyy paljon. Kuoron ohjelmisto heijastaa taiteellisen johtajansa Heikki Ruokosen laajaa kokemusta yhtä lailla klassisesta kuin kevyestäkin musiikista sekä kirkkomusiikista.

Prima Vista -kuoro on perustettu vuonna 1990. Kuoro sai alkunsa viiden tytön porukasta, joka lauloi tuomasmessuissa yhdessä. Innokkaiden laulajien joukko kasvoi pikkuhiljaa, ja Prima Vista profiloitui Järvenpään seurakunnan nuorisokuoroksi. Taiteellisena johtajana on alusta asti toiminut Heikki Ruokonen.

Vuosien varrella laulajien joukko kasvoi, ja heidän keski-ikänsä nousi. Enää Prima Vista ei ole nuorisokuoro. Enimmillään kuorossa on ollut aktiivisia laulajia noin 80.

Yhteystiedot, esiintymistiedot ja muuta ajankohtaista 

Prima Vista laulamassa.
Prima Vista lattialla, hauska kuva