>> Yhteiskunta-Työelämä ja työpaikkapappi

TYÖPAIKKAPAPPITOIMINTA

Palvelu on tarkoitettu työyhteisöille ja yksittäisille työntekijöille. Työpaikkapappi vierailee säännöllisesti Metso Paperin tehtaalla, ja pyydettäessä muillakin työpaikoilla.

Papin kanssa voi keskustella työelämään ja omaan henkilökohtaiseen elämään liittyvistä asioista. Työpaikkapapin työn tavoitteena on tukea henkilöstön jaksamista, sen ihmissuhteissa, työelämän muutoksissa ja elämän eri vaikeuksissa. Erityisesti irtisanomistilanteissa pappi voi merkittävästi tukea työntekijöitä.

Keskustelut käydään yhteydenottajan elämän kannalta keskeisistä aiheista, ja keskustelujen lähtökohta on aina toisen vakaumuksen kunnioittaminen. Papilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Pappi voi kuitenkin yleisellä tasolla jakaa tietoa työelämässä tapahtuvista muutoksista ja kuulumisista.

Työpaikkapapin voi kutsua myös työpaikan työsuojelu- ja tyky-toimintaan sekä erilaisiin työhyvinvoinnin projekteihin. Pyydettäessä pappi pitää kirkkotilaisuuksia tai hartauksia, erityisesti kirkollisten pyhien aikaan. Työpaikkapappi Katri Kuusikallio 050 4068 033.
 

Lue Helsingin Sanomissa 27.1.2009 ollut kirjoitus työpaikkapappi Katri Kuusikalliosta.
 


TYÖELÄMÄ JA TYÖTTÖMYYS

Yhteiskuntatyö
- pitää esillä työelämän ja työttömyyden kysymyksiä ja tukee työssä käyviä.
- tukee työttömiä ja heidän omaehtoista toimintaansa yhteistyössä heidän kanssaan.
- järjestää leiri- ja virkistystoimintaa muiden toimijoiden kanssa.
 
 


IRTISANOTUN RUKOUS

Kirkkohallitus on julkaissut nettisivuillaan Irtisanotun rukouksen. Kyseessä on Englannin anglikaanisen kirkon rukous, jonka on suomeksi kääntänyt Turun seurakuntien yhteiskunnallisen työn pastori Sakari Ojanen.
 
Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu rukous kuvaa niitä tuntoja, joita ihminen käy läpi irtisanomisen jälkeen. Rukouksessa pyydetään voimaa katsoa tulevaisuuteen.
- On tärkeää, että irtisanotut eivät jää yksin vaan että he voivat tavata toisiaan ja keskustella yhdessä”, toteaa Ojanen.
 
 


TYÖN MUUTOS

Työelämä muuttuu jatkuvasti. Voiko tolkulliselle muutokselle luoda kriteereitä?