Haluaisitko ryhtyä arjen Raha-asianeuvonnan vapaaehtoiseksi?


Tänä syksynä Järvenpään seurakunta kouluttaa vapaaehtoisia arjen Raha-asioiden neuvojiksi. Vapaaehtoisille järjestetään Raha-asianeuvonta RARI -koulutusta kolmena kolmena keskiviikkoiltana 2.10., 9.10., 16.10. klo 17.30-20 ja lauantaina 26.10 klo 9-15. Koulutus toteutetaan Järvenpään seurakunnassa, yhteistyössä Keravan seurakunnan kanssa.

Neuvonta on yksilöllistä ja määräaikaista keskusteluapua, johon voi sisältyä auttamista mm. avustusten hakemusten teossa. Keskusteluapu on luottamuksellista. Pareittain työskentelevät vapaaehtoiset tapaavat asiakkaan seurakunnan tiloissa 2-5 kertaa, noin tunnin kerrallaan. Sovellut Rarin vapaaehtoiseksi, jos oma taloudenhallintasi on kunnossa ja tulet toimeen niin ihmisten kuin numeroidenkin kanssa. Tule koulutukseen niin saat lisätietoa toiminnasta. Kaikki ilmoittautuneet haastatellaan ja heille kerrotaan koulutuksen sisällöstä ennen koulutusta.

Ilmoittaudu Rari-koulutukseen alla olevalla sähköisellä lomakkeella.

Kaarina lähti mukaan, mikset sinäkin?

Kaarina Kivilän tytär ehdotti äidilleen, että tämän kannattaisi lähteä mukaan Järvenpään ja Keravan seurakunnassa käynnistyvään Rari-toimintaan. Tytär tuumasi, että talousasioista puhuminen on äidille tuttua arkipäivää ja vapaaehtoisena talousneuvojana äidistä olisi tukea myös toisille.

Nyt Kivilä on ilmoittautunut Rari-koulutukseen. Lokakuussa alkava kurssi antaa valmiuksia kohdata raha-ongelmista kärsiviä kanssaihmisiä.

- Lähdin mukaan, koska mietin, voisiko minusta olla apua muille ihmisille, Kivilä kertoo.

Kivilällä on selkeänä muistikuvana 1990-luvun lama ja sen seuraukset ihmisten elämässä.  Hänestä nyt on samanlaista tunnetta ilmassa.

- Kuulen paljon juttuja ihmisten ylivelkaantumisesta. Ei ole häpeä kartoittaa omia asioitaan. Jokainen meistä tarvitsee toisen apua jossakin tilanteessa.


Lisätiedot:

Marja Kosonen
diakonian asiantuntija
p. 040 046 6361
marja.t.kosonen@evl.fi

--> Katso lisää Helsingin RARI-toiminnasta

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudun mukaan arjen Raha-asianeuvonnan koulutukseen.

Lomakkeen lähettäminen epäonnistui! Tarkasta, että olet syöttänyt kaikki lomakkeella pyydetyt tiedot.
Kenttä on pakollinen.
Kenttä on pakollinen.
Kenttä on pakollinen.
Kenttä on pakollinen.
Kenttä on pakollinen.

Tietosuojasta

Mikäli lomakkeella kerätään henkilötietoja, huomioidaan siinä EU:n yleinen tietosuoja-asetus. Jos kerätyt henkilötiedot koskevat alle 13-vuotiasta henkilöä, tulee tietojen antajana olla hänen huoltajansa. Tietosuojaseloste löytyy verkkosivun alatunnisteessa olevan linkin kautta.