Kirkko kutsuu paastomatkalle kokeilemaan paaston kaikkia värejä

Suomen evankelis-luterilainen kirkko julkaisee nyt jo kuudetta kertaa paastokalenterin. Paastokalenterin ensimmäinen luukku aukeaa laskiaistiistaina 4.3.2025, ja viimeinen toisena pääsiäispäivänä 21.4.2025. Paastokalenteri tarjoaa tukea ja virikkeitä paaston viettoon. Kalenterin 49 luukussa on rohkaisevia elämänohjeita, lempeitä ehdotuksia, rukouksia ja lainauksia psalmeista. Luukuissa nostetaan paastoon, rukoukseen, hiljentymiseen ja hengellisyyteen, luopumiseen, oikeudenmukaisuuteen ja lähimmäisenrakkauteen liittyviä tekstejä. Paastokalenterin rinnalla ja sylissä kulkee Ekopaasto, joka korostaa ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta.   



Seurakunnat kutsuvat tuhkakeskiviikon messuihin  

Yksi esimerkki lisääntyneestä kiinnostuksesta paastonaikaan ovat tuhkakeskiviikon messut. Tuhkakeskiviikkoa vietetään tänä vuonna 5.3. 

Seurakunnat ympäri Suomen järjestävät tuhkakeskiviikon messuja. Järvenpäässä tuhkakeskiviikon messua vietetään Elävän venden kappelissa klo 19. Tuhkakeskiviikon messu on kirkkovuoden ainoa erityinen katumusjumalanpalvelus. Niissä voidaan osallistujien otsaan piirtää tuhkaristi katumuksen merkiksi. Tuhka on Raamatussa katumuksen, paaston ja kaiken katoavaisuuden vertauskuva.   

Kohtuullistamisen ja yksinkertaistamisen voi ulottaa elämän eri osa-alueille. Tietoinen, kestoltaan määritelty karsiminen aineellisesta hyvästä ja nautinnoista, esimerkiksi ruoasta tai kuluttamisesta, voi kasvattaa kykyä keskittyä olennaiseen ja antaa malttia kuunnella sydämen ääntä. Vauhdin hidastamisen myötä ihminen voi löytää tilaa henkisyydelle ja hengellisyydelle. 

Paastokalenterin viimeisellä viikolla eletään Jeesuksen kärsimyskertomuksen mukana. Hiljainen viikko johdattaa pääsiäisen iloon, kiitollisuuteen ja toivoon iankaikkisesta elämästä.  


Ekopaasto kutsuu kokeilemaan kestävämpää elämäntapaa

Tuhkakeskiviikkona 5.3. käynnistyy myös kirkon vuosittainen Ekopaasto-kampanja, jossa innostetaan suomalaisia mukaan kestävän kehityksen huomioivaan elämäntapaan. Kampanjan taustalla on syvä huoli luonnosta ja ilmastonmuutoksesta ja halu suojella luontoa omia elämäntapoja ja valintoja kohtuullistamalla. Kampanja rohkaisee kohtuuteen ja vastuullisuuteen. Tarkoituksena on vahvistaa ihmisten luontosuhdetta tavalla, joka osaltaan auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta. 
 

Lue lisää Ekopaasto-sivuilta
Katso paastokalenteri
Katso pääsiäisen tilaisuudet