Järvenpään kirkko täyttää joulukuussa 50 vuotta. Kesäkuun seitsemäntenä 2019 meidän uudessa kirkossa vihitty avioliittomme  saavuttaa saman iän, vietämme silloin kultahäitämme.

Mieleeni palautuu kirkkohäistämme erikoisia muistoja.

Menimme sulhaseni kanssa tapaamaan ennen vihkimistä kirkkoherra Veikko Vallasta. Edustimme ulkoisesti 1960-luvun nuorisoa farkuissa ja pikätukkaisina, sulhasellani oli lisäksi parta. Vallas katseli meitä epäluuloisena ja lopuksi totesi, ettei varsinaisia pukeutumissääntöjä ole. Ainoastaan asujen pitää olla asiallisia!? Olen aina ollut kiinnostunut muodista ja hääpukeutuminen oli suunniteltu viimeisen päälle. Vallaksen sanat ällistyttivät!

Saavuimme hyvissä ajoin kirkolle ennen vihkimistä. Sulhaseni oli pukeutunut frakkiin ja minulla oli trendikäs pitkä hääpuku laahuksella ja pitkällä hunnulla . Hääkimppu oli valkoisista liljoista ja  punaisista ruusuista. Vallas oli pukeutunut mustaan papin asuun. Nähdessään meidät hän silminnähden hermostui ja paikalla ollut suntio sai tehtäväksi siinä meidän läsnäollessa hakea uusi puku Vallakselle, valkoinen juhla-asu.

Hermostuneisuus näkyi vielä vihkiseremonioissa. Muistui vanha sanalasku mieleen:" ei ole koiraa karvoihin katsominen".

Hääjuhla vietettiin kirkon yhteydessä olevassa seurakuntasalissa, vanhassa kirkossa.

Kun poistuimme juhlista, hääkimppuni unohtui morsiuspöydälle. Palasin autolta hakemaan sitä, kun kuulin sukulaistätien päivittelevän: Tuo ei tiedä hyvää, liitto ei tule kestämään. Lisäys tänne ylhäältä mukaillen Kesäkuussa 2019 vietämme kultahääpäiväämme!
Näissä tunnelmissa alkoi yhteinen matkamme...

Järvenpään kirkko on meidän perheelle tullut rakkaaksi. Siellä ovat lapsemme päässeet ripille ja viime kesänä vanhin lapsenlapsemmekin. Molemmat lapsemme on vihitty  siellä avioliittoon ja monet ystävämme.

Rakennus on karu mutta niinhän elämäkin on välillä..."

--> Lue muut kertomukset.