Ennen virkaan astumista kävin tammikuun aikana kerran katsomassa, millainen uusi työmaani on. Kirkkorakennus jo ulkoapäin herätti outoja tunteita, sillä eihän se edustanut mitenkään perinteistä kirkkorakennusta. Miellämme helposti kirkon korkeaksi, jyrkkäkattoiseksi rakennukseksi, mutta Järvenpään kirkkohan on kuutiomainen, verraten matala rakennus, joka ei erotu juuri kaupunkikuvassa. Järvenpään kaupunki on verraten nuori kaupunki, jonka kerrostalot ovat juuri samaa tyyliä – suorakulmaisia ja tasakattoisia. 

Astuessani kirkon pääovesta sisälle, tulin valoisaan ja verraten avaraan eteisaulaan. Aula sai luonnon valoa suurista ikkunoista, jotka olivat suurimmaksi osaksi länsi-eteläsuunnalla. Eteisaulasta kirkon puolelle astuessani tunsin tulleeni pimeyden valtakuntaan. Tämä kirkkosalin takaosa on massiivisen parven pimentämä. Kävelin niin pitkälle, että tulin pääkäytävän alkupäähän. Seisahduin tähän tutkimaan kirkon sisäilmettä. Vaikka itse seisoin edelleen parven alla, pimeässä, näytti kirkkosali jo huomattavasti valoisammalta, koska katonrajassa olevista suurista ikkunoista tulvi päivänvaloa sisään. 

Kuorin peräseinällä, alttaripöydän yläpuolella komeili massiivinen Kristus-veistos. Annoin katseeni kiertää koko kirkkosalin ympäri, laidasta, laitaan, permannosta kattoon. Samaa suorakulmaista betoniseinää, ei yhtään kaarevaa pintaa. Olinko tullut ensinkään kirkkoon?

Alttariveistos veti taas huomioni: kyllä tämän täytyy olla kirkko! Ehkä tähän tottuu ja voin työtä tehdä tässä tilassa.

Kerroin jälkeenpäin tuntemuksistani työkavereilleni, jotka vakuuttivat: kyllä sinä siihen totut! Ja niin totuin, eli opin pitämään tästä ”rumiluksesta” – jopa rakastamaan sitä. Toiminhan tässä kirkossa sentään yli 20 vuotta, en yksistään rakennuksen takia, vaan hyvän työyhteisön takia!  

Järvenpään kirkko on suojeltu vuonna 2004 Museoviraston esityksestä 1960-luvun arkkitehtuurin, betoni-brutalismin, edustajana. Se on äänestetty Suomen rumimmaksi kirkoksi Kotimaa-lehdessä vuonna 2009.

Kirkon arkkitehtinä on ollut Erkki Elomaa. Kirkon kellot on valmistettu Itävallassa, ja niiden kuusi eri sävelmää on säveltänyt Joonas Kokkonen. Alttarin krusifiksi on douglaskuusta, ja sen on veistänyt järvenpääläinen taiteilija Erkki Eronen.

Kanadalaiset arkkitehti-opiskelijat vierailivat eräänä kesänä (vuosilukua en muista) Järvenpään kirkossa. He olivat aivan haltioissaan kirkon erikoisesta ja erinomaisesta arkkitehtuurista. He tutkivat ja valokuvasivat kirkkoa tuntikausia. Tuskin yhtään koloa tai kulmaa jäi kuvaamatta. Heillekin tämä vierailu oli ensimmäinen, niin kuin se oli minulle vuonna 1990 tammikuussa. Heidän kokemuksena oli ihastus, minun ensikokemus oli hämmästys jos ei ihan tyrmistys, mutta lopulta minäkin opin pitämään siitä, ja kehuin kirkkorakennusta sumeilematta niille matkailijoille ja seurueilla, jotka sattuivat poikkeamaan kirkossamme. Myös järvenpääläiset kirkossa kävijät tuntuivat omaksuneen pyhäkkönsä omakseen.

Kuulen vieläkin korvissani kirkonkellojen soiton – etenkin sen juhlasoiton – vaikka niiden soittoa en ole kuullut enää seitsemään vuoteen. Sanotaan, että ensikokemus, minkä ihminen saa jostakin, jota ei ole ennen nähnyt, on pysyvä, eli sitä on vaikea muuksi muuttaa. Onnekseni ensitutustuminen Järvenpään kirkkoon on tehnyt kohdallani poikkeuksen.

Toivotan Järvenpään kirkolle edelleen pitää ikää, eli paljon toimintatäyteisiä vuosia, eli kauan kestäköön betoni!

--> Lue muut kertomukset.