Mikko Haapaniemi (oik.), Toni Hintsala ja Heikki Ruokonen.

Järvenpään seurakunnan kanttorit Mikko Haapaniemi, Toni Hintsala, Elina Rantamäki ja Heikki Ruokonen konsertoivat pe 28.4. klo 19 Järvenpään kirkossa. Yhteiskonsertin teema on Musiikkia ystävyydestä”. Kanttorinelikosta tavoitimme lyhyellä varoitusajalla Mikon, Tonin ja Heikin kertomaan hieman ystävistään ja ystävyydestä sekä yritimme uteliaina jo nyt kysellä hieman konsertin sisällöstä. 

KERRO YSTÄVÄSTÄSI

Mikko: 
Minulla on monta hyvää ystävää elämän varrelta. Opiskeluaikoina oli helppo löytää uusia ystäviä, koska ympärillä oli paljon ikätovereita, joiden kanssa jakoi samat kiinnostuksen kohteet. Iloista on kuitenkin huomata, että nykyäänkin voi saada uusiakin ystäviä. Hyvä ystävä on luotettava, jonka kanssa voi jakaa syviäkin tuntoja.

Toni:
Minulla on ystäviä, joiden kanssa ystävyys on alkanut eri elämäntilanteissa ja ikävaiheissa. Ystävissäni arvostan molemminpuolista arvostusta ja luottamusta, se että voit olla asioista myös eri mieltä ja vapaasti olla oma itsensä toisen seurassa. Ystävien kanssa on mukava tehdä ihan tavallisia, jokapäiväisiä asioita, kuten esimerkiksi juoda kahvia, syödä, saunoa, liikkua tai jutella yhdessä. 

Heikki:
Hyviä ystäviä on monia, mutta erityisen hyvä ystäväni on vaimo. Olemme olleet 36 vuotta yhdessä, joten meillä on ollut niin monenlaisia juttuja ja hetkiä. Olemme jakaneet elämän iloja ja suruja. Hän pystyy pitämään päänsä ja olemaan kanssani. Minä taas puolestani olen oppinut ymmärtämään häntä.

MITÄ SINULLA ON OHJELMISTOSSA PERJANTAIN KONSERTISSA? 

Mikko:
Enpäs vielä kerrokaan. Ainakin soitan pianolla jotakin hyvin kaunista ja tuttua!

Toni:
Perjantaina näkee ja kuulee, mitä tuleman pitää…

Heikki
Soittolistallani ainakin The Beatles – ”With a little help from my friends, The  Association – ”Windy”, Peterson-Berger – ”Song of Summer” sekä tietysti Nuoren seurakunnan uusimmasta veisukirjasta ”Ystävä”.

Tervetuloa konserttiin!