Tietoa diakoniasta

Diakonia on kokonaisvaltaista lähimmäisen auttamista. Diakoniatyön perustana ovat Jeesuksen esimerkki ja opetukset.

Jokaisella ihmisellä on joskus aikoja, jolloin tarvitsee toista ihmistä ja toivoa paremmasta.

Voit ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijään, kun kaipaat kuuntelijaa tai haluat keskustella mieltäsi painavista asioista esim. ihmissuhteisiin, terveyteen, työttömyyteen, päihteisiin tai hengellisiin asioihin liittyen. Voit saada ohjausta ja neuvontaa sekä tarvittaessa taloudellista apua.

Taloudellista tukea on mahdollista hakea silloin, kun talous on ennakoimattomasti horjunut tai kun kyseessä on erityinen kriisi. Apu on tavallisesti kertaluontoista ja ensisijainen avunlähde taloudellisessa tuessa on Kela. Diakoniatyöntekijän kanssa tilanteestasi keskustellaan kokonaisvaltaisesti, yhdessä ratkaisuja ja toimintakeinoja etsien. Avustushakemuksen tekemistä varten, otathan asioidessasi mukaasi verkkopankkitunnukset tai tiliotteet sekä mahdolliset toimeentulotukipäätökset ja muut tuloistasi ja menoistasi kertovat tositteet.

Diakonia järjestää järvenpääläisille vertaisryhmiä, retkiä ja leirejä , joista löydät lisätietoa näiltä sivuilta sekä toimintaesitteestä ja paikallislehdistä.

Palvelemme kaikkia järvenpääläisiä. Kohtaamiset tapahtuvat mm.kodeissa, diakoniatoimistossa ja erilaisissa ryhmissä ja tilaisuuksissa. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia. "Toivon Jumala täyttäköön teidät ilolla ja rauhalla". (Room. 15:13)


Jos pohdit, mistä saada sisältöä arkeen, voi mielekästä tekemistä löytyä kertaluonteisesti tai pidemmällä tähtäimellä seurakunnan vapaaehtoistyöstä.

Järvenpään seurakunnan kirpputori

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirkon diakonia - oikeus ihmisarvoiseen elämään

Koronaepidemian aikana ajanvaraus puhelimitse ma ja to klo 10-11 p. 050 571 1889 

Diakoniavastaanotot

Ajanvarausaikoina Sinulle varataan aika diakoniatyöntekijän vastaanotolle. Voit varata ajan soittamalla diakoniatoimiston aukioloaikoina:
 

Kirkkopihan diakoniatoimisto

Kirkkotie 3, p. 050 571 1889 (ma ja to klo 10-11). Voit myös jättää soittopyynnön kirkkoherranviraston postilaatikkoon tai Jampan seurakuntatalon postilaatikkoon, niin olemme Sinuun yhteydessä.

Diakoniavastaanotolle voit ottaa yhteyttä kun kaipaat tukea elämääsi. Voit ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijään, kun kaipaat kuuntelijaa tai haluat keskustella mieltäsi painavista asioista esim. ihmissuhteisiin, terveyteen, työttömyyteen, päihteisiin tai hengellisiin asioihin liittyen. Voit saada myös ohjausta ja neuvontaa sekä tarvittaessa taloudellista apua. Taloudellinen apu on tavallisesti kertaluontoista. Diakoniatyöntekijän kanssa tilanteestasi keskustellaan kokonaisvaltaisesti, yhdessä ratkaisuja ja toimintakeinoja etsien. Avustushakemuksen tekemistä varten, otathan jo ennakolta mukaasi verkkopankkitunnukset tai tiliotteet sekä mahdolliset toimeentulotukipäätökset ja muut tositteet tuloistasi ja menoistasi.

Kanssamme käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia, määräaikaisia ja maksuttomia. Tehtävämme on lievittää inhimillistä hätää ja välittää Jumalan rakkautta. Tarjoamme apua hengelliseen, henkiseen ja aineelliseen ahdinkoon. 

 

Lomakkeet tulostettavaksi

--> Maksuvapautuslomakkeet

Työntekijöiden yhteystiedot>