Surullisiin kuuluu kuuden vuoden takaa oleva. Miniäni poika oli siunattu 27-vuotiaana edellispäivänä. Hän oli kuulunut 1-vuotiaasta perheeseemme. Olin hänelle mummi, kuten muillekin lapsenlapsilleni. Olin tullut messuun ainoana kuulemaan, kun hänet ”kuolleeksi kiitettiin”, ja kynttilä hänelle sytytettiin. Vainajia oli kolme muutakin, vanhoja ihmisiä. Pojan kynttilä lepatti ja paloi paljon muita nopeammin, kuin muut. Muistin hänen aina iloisen luonteensa ja kynttilän liekkikin paloi kuin iloiten. Silloin olen itkenyt ikävää ja kaipausta viimeksi kirkonpenkissä.

Paljon iloisiakin muistoja on, rippikoulu, vihkiäisiä ym. Viimeksi olin kirkossa 12.8.2018. Oli syntymäpäiväni ja tyttäreni kanssa tulimme Unkarin vieraita katsomaan. Ihana lämmin tunne on aina, kun lähtöhetki tulee. Kukkaistutuksia aina ihailen ja kiitoksella muistan kaikkia, jotka nämä ihanan ikimuistoiset messut meille tarjoavat. "

--> Lue muut kertomukset.