Lähetiksi Bogotáan

Isänpäivänä 10. marraskuuta Järvenpään kirkossa siunataan Katja Tynkkynen lähetystehtävään. Messun jälkeen kirkkokahveilla Tynkkynen kertoo tulevasta työstään Bogotássa, Kolumbiassa. Tehtävä on kaksivuotinen ja Tynkkynen tulee työskentelemään Suomen Lähetysseuran Etelä-Amerikan tiedottajana sekä paikallisena kummityön koordinaattorina.

Järvenpään seurakunnan uusi lähetti on lukenut yliopistossa kansainvälistä politiikkaa, kehitysmaatutkimusta, viestintää sekä kieliä. Aikaisemmin Tykkynen on toiminut muun muassa venäläisten kansalaisjärjestöjen ja Venäjän ihmisoikeuskysymysten parissa sekä muissa järjestö- ja edustustotehtävissä.

Tynkkysen työalue tiedottajana on laaja, se käsittää Kolumbian, Bolivian ja Venezuelan. Lähetysseuran kummityön vahvistaminen on tehtävän toinen painopiste. Se vaatii suunnittelua, seurantaa ja kummityön arviointia yhdessä paikallisten kumppanien kanssa. Työnkuvaan kuuluu myös kummien ja kummilasten yhteyshenkilönä toimiminen.

- ”Olen hyvin kiitollinen päästessäni tekemään työtä, jossa voin omalla pienellä panoksellani olla mukana edistämässä oikeudenmukaisen rauhan rakentamista sekä ihmisoikeuksien toteutumista. Lasten oikeudet ja lastensuojelu ovat minulle sydämen asioita, ja kummityön koordinaattorina saan olla mukana ehkäisemässä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Tiedottajana pääsen raportoimaan maiden tilanteista sekä kertomaan työmme tuloksista alueella. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta tuesta ja rukouksista Kolumbian ja työmme hyväksi.", Tynkkynen kertoo.

Matkustelua rakastava Tynkkynen sulkee kotiovensa Vallilassa 14. marraskuuta, alun perin Bogotáan matkaava lähetti on kotoisin Kellokoskelta.

---



Katja Tynkkynen kertoi tulevasta työstään lähetysjuhlassa 10. marraskuuta. Vierellä lähetyssihteeri Minna Kotajärvi.  

 

Katja Tynkkynen

Lähetytyöhön siunaaminen Järvenpään kirkossa isänpäivänä 10.11.2019.