Esikoiskonsertti: Elina Niemi - Näin matkaani teen

la 9.2. klo 18.00

Kirkko

Säestäjänä Heikki Ruokonen Band.

Elina Niemi on valinnut ensimmäiseen konserttiinsa itselleen merkityksellisiä lauluja teemalla "Näin matkaani teen". Säestäjänä Heikki Ruokonen Band. Vapaa pääsy, ohjelma 10€.


"NÄIN MATKAANI TEEN"

Elina Niemen musiikkipolku alkoi alakoulun musiikkiluokalta. Matka jatkui aina Helsinkiin ilmaisutaidon lukioon ja sen moniin musiikkituotantoihin. Vuosien saatossa Niemi on osallistunut myös Idols- ja The Voice of Finland-kilpailuihin.

- Tosin ainoa kilpailu, jonka olen onnistunut voittamaan on vuoden 2014 SAKUstars -kilpailu Suomen ammattikoululaisille, jossa voitin yksinlaulusarjan, Niemi toteaa.
Laulu- ja esiintymiskokemus karttui myös jo ennen lukioon pääsyä, kun Niemi aloitti näyttelemisen harrastamisen Järvenpään teatterissa esiintyen useissa näytelmissä ja viimeisimpänä Jyrki -suosikkimusikaalissa.

Niemi on myös jo monen vuoden kesänä toiminut esilaulujana konfirmaatioissa Järvenpään kirkossa.

- Idea ja ehdotus omasta konsertista tuli kanttori Heikki Ruokoselta, joka jo jonkin aikaa oli seuraillut laulamisiani konfirmaatioissa. Innostuin kovasti ajatuksesta ja Järvenpään seurakunnan tarjoamasta mahdollisuudesta.

- Konsertin ohjelma koostuu noin kymmenestä biisistä, jotka ovat tavalla tai toisella minulle tärkeitä, merkityksellisiä tai muuten pidän niitä kauniina teoksina. Monet kappaleista ovat sellaisia, jotka olen halunnut jo aikaisemmin esittää, mutta siihen ei ole ollut tilaisuutta. Tämä on juuri sopiva tilaisuus näille lauluille, Niemi kertoo.
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä