Ikkuna Palestiinaan

ke 12.2. klo 18.00

Vanhakirkko

Ikkuna Palestiinaan -illoissa tutustumme ihmisten arkeen ja juhlaan Palestiinan alueella sekä kirkkojen toimintaan ja kristittyjen elämään siellä.

Perhe on tärkein - sosiaaliturva Palestiinassa
Maria Paulasaari kertoo työstään Jerusalemissa sosiaalityöntekijänä ja Suomen Lähetysseuran Felm-keskuksen toiminnanjohtajana.


Ikkuna Palestiinaan -ryhmä toimii luterilaisen kirkon koulutyön tukemiseksi Palestiinassa. Kirkko osallistuu palestiinalaisen yhteiskunnan rakentamiseen mm. pitämällä yhteisiä kouluja tytöille ja pojille. Koulut eivät saa valtion tukea. Niiden toimintakulut katetaan lukukausimaksuilla ja kirkon ja sen kumppaneiden tuella. Järvenpään seurakunnan nimikkokohteena on Toivon koulu (School of Hope) Ramallahissa.
  • Lähetys- ja avustustyö Lähetys- ja avustustyö

Linkki avautuu uudessa välilehdessä