Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
5.-16.6.2023 Kirkonmäellä, Kirkonkulman iltapäivätoiminnan tilassa (Kirkkotie 6)
Maanantaista perjantaihin klo 9-15, päivän aikana tarjotaan lounas ja välipala.
Toiminnan hinta on 30 euroa / alkava viikko. Jos lapsi osallistuu toimintaan molemmilla viikoilla, laskutetaan yhteensä 60 euroa. Jos taas osallistuminen on mahdollista vain yhdeksi viikoksi, on toiminnan hinta 30 euroa. Huomioittehan, että osallistumista ei voi jakaa molemmille viikoille 30 euron osallistumismaksulla, vaan tällöin hinta on 60 euroa.
Osallistumismaksu maksetaan sähköpostiin tulevan linkin kautta. Maksuun voi hakea vapautusta taloudellisin perustein diakoniatoimiston kautta.
Ryhmään otetaan 25 lasta. Ryhmä on tällä hetkellä täynnä.
Maksu: 30 € / viikko, yhteensä 60 € kahdelta viikolta.
Osallistumisen peruminen: Mikäli osallistuminen perutaan kahta viikkoa ennen, peritään puolet maksusta, ja mikäli peruutus tulee viikkoa ennen tai osallistumista ei peruta lainkaan, peritään koko maksu. Maksu voidaan jättää perimättä tai palauttaa, jos henkilöllä on lääkärintodistuksella tai muulla luotettavalla selvityksellä osoittaa pätevä este osallistumiselle.
Lisätietoja toiminnasta: Jonna Vehmassalo, p. 050 439 3450, etunimi.sukunimi@evl.fi
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä