Ettehän tekin lähde pois? Sairaalapappi on keskustelukumppani elämän käännekohdissa
Sairaalapappi toimii työpaikkapappina ja tukee henkilökunnan jaksamista sekä työhyvinvointia. Hän on läsnä arjessa tarjoten keskustelukumppanuutta elämän käännekohdissa.
Monen suomalaisen elämä on hyvin työkeskeistä. Työpaikalla vietetään pitkiä päiviä, eikä työ pysy poissa ajatuksista edes lomalla. Tämän vuoksi työhyvinvointi nousee keskeiseksi asiaksi ihmisten elämässä. Sairaalapappi on luontevasti myös oman talonsa työpaikkapappi. Hän kohtaa potilaita ja omaisia, mutta myös henkilökuntaa. Hän tukee työntekijöiden jaksamista ja työhyvinvointia ollen läsnä siellä, missä ihmisetkin ovat.
Työpaikkapappeja on ollut Suomessa 1950-luvulta asti. Toiminnan idea sai alkunsa toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Silloin osa rintamalla olleista nuorista papeista halusi uudistaa kirkon työmuotoja ja pyrki lähestymään myös työväenliikettä sekä työelämää.
Sairaaloissa pappien läsnäolo on ollut luontevaa jo pitkään. Korona-aika vahvisti työpaikkapappeuden tarvetta ja paikkaa terveydenhuollossa. ”Ettehän tekin lähde pois? Tulettehan kysymään, kuinka me jaksamme?” hoitajat tiedustelivat työpaikkapapeilta korona-ajan alettua. Ja papit kävivät kysymässä. Niin hoitajilta, kuin alati muuttuvaa työtä johtaneilta osastonhoitajilta.
Mitä tänne kuuluu? Kuinka te jaksatte?
Työpaikkapapin tärkeimpiin tehtäviin kuuluu kysyä kaksi avointa kysymystä: mitä tänne kuuluu ja kuinka te jaksatte? Kysyminen tarkoittaa läsnäoloa ja valppautta olla keskustelukumppanina sille, jolla asiaa on. Papin valtteja ovat puolueettomuus ja ehdoton vaitiolovelvollisuus. Pappi ei ole sen enempää työntekijän kuin työnantajankaan asialla. Konsultit tulevat johdon kutsumina, mutta papit tulevat auttamaan ihmistä – sekä johtoa että työntekijöitä.
Työssä tarvitaan myös sosiaalisuutta ja epävarmuuden sietokykyä. Työpaikkapappi tarjoutuu tueksi silloin, kun työyhteisössä kohdataan erilaisia kriisejä. Kriisien käsittely ulottuu yli uskontokunta-, kulttuuri- ja kielirajojen. Pääpaino työpaikkapapin tehtävässä on kuitenkin tavallisen arjen keskellä. Hän on matalan kynnyksen kuuntelija ja tukija.
Pappeja työskentelee hyvin erilaisilla työpaikoilla, kuten tehtaissa, pelastuslaitoksissa, sairaaloissa, oppilaitoksissa ja kouluissa. Toisissa taloissa vieraillaan säännöllisen rytmin mukaan. Sairaaloissa pappi on osa moniammatillista kokonaisuutta. Työpaikkapapit eivät julista tai kalastele kirkolle jäseniä. Uskonnollisista asioista puhutaan vain työntekijöiden aloitteesta. Työpaikkapappi voi toimia myös työnohjaajana, kuormittavien tilanteiden purkajana, kouluttajana ja työelämän asiantuntija eri foorumeilla.
Sairaalassa työpaikkapapin onnistumista ei mitata käytyjen keskustelujen määrässä. Joskus tärkeintä on vain olla muistuttamassa olemassaolostaan, tervehtiä vastaantulevia hymy kasvoilla ja aistit valppaina.
Tiina Peippo
johtava sairaalapappi, Hyvinkään seurakunta
Vuonna 2025 sairaalasielunhoidolla on jo 100 vuoden historia Suomessa. Ensimmäinen päätoiminen sairaalasaarnaaja aloitti toimintansa 1.10.1925.
Sairaalasielunhoito 100 vuotta