Järvenpään seurakunta tekee valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen 

Vuoden 2022 seurakuntavaaleissa ilmoitettiin kirjeitse yli 2 miljoonalle jäsenelle tieto heidän äänioikeudestaan. Samana vuonna tietosuojavaltuutetulle tehtiin valitus, jonka perusteena oli Järvenpään seurakunnan lähettämä kirjekuori, josta pystyttiin päättelemään, että vastaanottoja on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.

Asianomainen on tietosuojavaltuutetun toimistolle lähettämässään viestissä esittänyt, että evankelis-luterilainen seurakunta on saattanut syyllistyä laajamittaiseen tietosuojaloukkaukseen antaessaan kirjekuoressaan sellaista tietoa, josta on suoraan pääteltävissä vastaanottajan kuuluminen uskonnolliseen yhteisöön. Kirjekuoressa oli seurakuntavaalisloganin ”uskottu toivottu rakastettu” ohella tieto ennakko- ja äänestyspäivästä, verkko-osoite ja hashtag: #Seurakuntavaalit Suomen ev.lut. kirkko.

Kirkkohallitus vastaa seurakuntavaalien ohjeistuksista seurakunnille. Myös vaalikirjeen sisältö kirjekuorta myöten on kirkkohallituksessa päätetyn vaali-ilmeen mukainen. Järvenpään seurakunta on käsityksensä mukaan noudattanut julkisoikeudelliselta toimijalta vaadittuja käytänteitä sekä hyviä tietosuojakäytänteitä tietojenkäsittelyssään, vaarantamatta kenenkään tietosuojaa. 

Apulaistietosuojavaltuutettu on valituksenalaisella päätöksellään katsonut, että rekisterinpitäjä eli Järvenpään evankelis-luterilainen seurakunta ei ole käsitellyt henkilötietoja yleisen tietosuoja-asetuksen vastaisesti. Kuitenkin Helsingin hallinto-oikeus (11.2.2025/ päätös 827/2025) katsoo, että Järvenpään seurakunta ei ole noudattanut yleistä tietosuoja-asetusta. 

Päätöksellään hallinto-oikeus on kumonnut apulaistietosuojavaltuutetun antaman päätöksen 12.12.2023 (diaarinumero TSV/8/2022) ja palauttanut asian tietosuojavaltuutetun toimistolle uudelleen käsiteltäväksi.

Järvenpään seurakunnan kirkkoneuvosto päätti 11.3.2025 pidetyssä kokouksessaan hakea asiassa valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta ja pyytää, että korkein hallinto-oikeus kumoaisi Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen (11.2.2025 827/2025). 

Perusteluna on julkisuuslain noudattaminen, jonka mukaan kirkon on tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan (20 §:n 2 momentti). Lisäksi kirkkoneuvosto kokee, että päätös on ristiriidassa aikaisempien eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tekemien ratkaisujen kanssa koskien seurakuntalehtien jakelua. Kirkkoneuvosto myös katsoo, että korkeimman hallinto-oikeuden on välttämätöntä linjata oma tulkintansa asiassa.

Linkki kirkkoneuvoston 11.3.2025 pöytäkirjaan.Linkki avautuu uudessa välilehdessä