Ikkuna Palestiinaan

ke 28.10. kello 18.30
Sirkku Kivistö
Kirkonkulma

Ikkuna Palestiinaan -illoissa tutustumme ihmisten arkeen ja juhlaan, kirkkojen toimintaan ja kristittyjen elämään Palestiinassa.

Mielenterveystyö miehitetyillä alueilla

Terveyspsykologian erikoispsykologi Sirkku Kivistö kertoo Ikkuna Palestiinaan -illassa jatkuvan trauman oloissa tehtävästä mielenterveystyöstä.
Hän on tutustunut ajankohtaisiin kysymyksiin Israel-Palestiinan opintomatkalla tapaamisissa paikallisten mielenterveystyöntekijöiden kanssa. Pääsemme Kivistön mukana kuulemaan, mitä asioita nousee esiin Jerusalemissa, Ramallahissa, Betlehemissä, Nablusissa, Tel Avivissa ja mitä viestejä Birzeit-yliopiston tutkijoilla on meille.



Ikkuna Palestiinaan -iltojen avulla tuetaan Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon (ELCHJL) työtä Suomen Lähetysseuran kautta. Järvenpään seurakunnan nimikkokohteena on Ramallahin Toivon koulu (School of Hope).

Koronatilanteen takia noudatamme viranomaisten ohjeita ja turvavälejä. Illat pyritään striimaamaan ryhmän fb-sivulla.

Osallistu iltaan tästä linkistä