Rukous- ja raamattupiirit

Rukous- ja raamattupiirejä toimii useita eri puolilla Järvenpäätä. Ryhmiä on myös erikseen miehille ja naisille. Piireissä luetaan Raamattua, keskustellaan, lauletaan ja rukoillaan. Katso tarkemmat tiedot täältä.

Jatkot - työikäisten kohtaamispaikka

Jatkoilla kohdataan kerran kuukaudessa perjantaisin klo 18 Kirkonkulmassa (Kirkkotie 6). Paikalle voi tulla jo 17.30 tapaamaan tuttuja.

Jatkot on työikäisten oma juttu. Illoissa keskustellaan, lauletaan, rukoillaan ja syödään iltapalaa. Ideana on, että jokainen voisi olla tuomassa oman panoksensa yhteiseen toimintaan. Jatkot pyrkii olemaan yhteisöllistä kaikille avointa toimintaa, jossa osallistujat voivat jakaa elämäänsä, saada voimaa ja iloa arkeensa, tutustua uusiin ihmisiin sekä viettää aikaa yhdessä.

Tule saamaan voimaa ja iloa arkeesi, tutustumaan uusiin ihmisiin ja miettimään ja pohtimaan omaa elämää suhteessa Jumalaan. Eri-ikäisille lapsille on omaa toimintaa isosten johdolla.

Samalla sopalla - tauolla toistaiseksi!

Kaikille avoin keittolounas on ennakkotiedoista poiketen tauolla toistaiseksi koronaepidemian vuoksi.

Jatkot - työikäisten kohtaamispaikka

Jatkoillla kohdataan kerran kuukaudessa perjantaisin klo 18 Kirkonkulmassa (Kirkkotie 6). Paikalle voi tulla jo 17.30 tapaamaan tuttuja.

Katso Jatkot-ohjelma omalta sivulta tästä.

Naisten kahvila

Naisten kahvilan illoissa kuullaan vierailijoiden alustuksia ajankohtaisista tai ikuisista kysymyksistä, nautitaan musiikista ja yhdessäolosta. Ilta alkaa klo 18, kevyt iltapala tarjoillaan klo 17.30 (vapaaehtoinen maksu). Kahvilaillat järjestetään seurakuntasalissa kerran kuussa torstaisin.
 

Miesten ilta

Mies, tule viettämään yhteistä iltaa ja keskustelemaan elämän avoimista kysymyksistä rehdissä ilmapiirissä kahvin kera, perjantaisin klo 18-21 Kirkonkulman salissa, Kirkkotie 6 A. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30.   
                                                                                                                               
7.5. PERUTTU Kevätmessu Elävän veden kappelissa ja iltakahvit Kirkonkulman salissa

Raamattuluennot

Lähetysteologi Jukka Norvannon raamattuluennot seurakuntasalissa torstai-iltaisin klo 18. Luennot jatkuvat syyskuussa 2021.
 

Sanan ja rukouksen illat

sunnuntai klo 17 seurakuntasalissa.
16.5. Sanan ja rukouksen ilta verkossa, puhujana Tapani Talikainen: Jumalan kutsun kuuleminen. Musiikissa Hineini.

Sanan ja rukouksen illassa lauletaan, rukoillaan, kuullaan puhetta ja opetusta seurakuntalaisten ja vierailevien puhujien voimin. Illassa on myös mahdollisuus henkilökohtaiseen esirukoukseen. Musiikista vastaa Hineini. 
 

Lähetyksen työpaja TAUOLLA

seurakuntatalon alakerrassa parittomien viikkojen maanantaina klo 18 

Kokoontumiset: 26.4. ja 10.5.

Työpaja on sinulle, joka haluat olla mukana lähetystyössä käsillä tehden. Tule ideoimaan ja tekemään yhdessä!

Näpsäkkäät näpit TAUOLLA

tiistaisin klo 12–16 Kirkonkulman salissa (Kirkkotie 6). Teemme käsitöitä vähäosaisten auttamiseksi eri kohteissa. Päivähartaus klo 13.

Ei kokoontumisia toistaiseksi, koronarajoitusten vuoksi.

Puutyökerho  TAUOLLA

tiistaisin klo 8-12 ja klo 15-19 ja keskiviikkoisin klo 16 Kirkonkulman puutyötiloissa, Kansakoulunkatu 13.  Voit tehdä puutöitä omista materiaaleista mukavassa seurassa ja saat opastusta koneiden käyttöön. 

Ei kokoontumisia toistaiseksi, koronarajoitusten vuoksi.

Gospel-lattarit 

Gospel-lattari maanantaisin klo 18-19 seurakuntatalon liikuntahallissa (Kirkkotie 1 D) tauolla toistaiseksi. Tule tanssimaan gospel-lattareita latinogospelin tahtiin! Et tarvitse aikaisempaa tanssikokemusta. Ohjaajana on Minttu Kullström. Osallistumismaksu 4€/kerta.                                          

Lisätiedot: pauliina.nurminen@evl.fi tai 050 577 4450.

Gospel-kuntojumppa tauolla toistaiseksi

seurakuntatalon liikuntahallissa maanantaisin klo 17–17.50 tauolla toistaiseksi.
Gospel-jumppatunti sisältää liikkeitä niska-hartia-alueen ja selän liikkuvuuden parantamiseksi, helpon lihaskunto-osuuden ja rauhalliset loppuvenyttelyt. Tunti alkaa alkurukouksella ja liikkeiden tahdittajana käytetään kristillistä musiikkia. Sopii kaiken kuntoisille. 
Ohjaajana Minttu Kullström. Osallistumismaksu 2 €/kerta.

Lentopallovuorot tauolla toistaiseksi

Lentopallovuoroja on kaikille avoimia, eläkeläisile, naisille ja työikäisille. Tule pelaamaan ja liikkumaan! Vuorot löydät ne myös tapahtumakalenterista.

  • Naisten lentopallo maanantaisin klo 19.15                                                                                                                                                         
  • Kaikille avoin tiistaisin klo 9.30
  • Työikäisille keskiviikkoisin klo 19
  • Kaikille avoin torstaisin klo 16.30
  • Eläkeläisille perjantaisin klo 9.30
  • Kaikille avoin lauantaisin klo 13.30

Seurakuntatalon liikuntahallissa, Kirkkotie 1 D 

 



Näpsäkkäät napit kutomassa

Kuvaa klikkaamalla pääset miestenilta.fi -sivustolle.


Seuroja verkossa:

Herättäjä-Yhdistyksen verkkoseurat löytyvät Facebookissa torstaisin klo 19. 
Myös yhdistyksen verkkosivuilla on nähtävää, luettavaa ja kuultavaa kotihartauden tueksi.

----