Blues soi Järvenpään kirkossa keskiviikkoa 2. heinäkuuta kello 18. Blueskirkossa virret on sovitettu blues-tyyliin ja bändinä toimii eturivin muusikot. Virsien lisäksi messussa kuullaan laulaja, lauluntekijä Aili Järvelän musiikkia. Blueskirkon kokoava voima on järvenpääläinen muusikko Make Perttilä.
- Olen pienestä pojasta lähtien kuunnellut bluesmusiikkia. Minulle erittäin merkittävä suomalainen bluesbändi oli mm. Q.Stone, jonka basisti Mikko Löytty kuuluu myös Blueskirkon vakikokoonpanoon. Blues on juurevaa, tavallisen ihmisen näkökulmasta syntyvää musiikkia ja tarinaa. Blues syntyy kaipauksesta ja ikävästä. Blues on yhteisöllistä musiikkia, jossa improvisoinnilla on keskeinen rooli. Se syntyy aina hetkessä. Rytmimusiikin juuret ovat bluesmusiikissa. Rock, pop, jazz, rap, kaikkien pohjana on blues, Make Perttilä kertoo.
Tämän kesän artistivieras Aili Järvelä on yksi Suomen taitavimpia laulajia ja lauluntekijöitä. Hänen Roihuvuori -laulunsa valittiin mm. Helsingin Sanomien ”kaikkien aikojen hienoin suomalainen kappale” -kilpailuun.
Bändi koostuu nimekkäistä muusikoista. Mikko Löytty (basso) on tuttu monesta muusta suomalaisesta ykkösrivin bluesyhtyeestä. Joonas Kasurinen (koskettimet) ja Ville Nurmi (kitara) ovat tuttuja monista TV-ohjelmista (Elämäni biisi, Suomi Love, Tähdet tähdet ym.) Joonas soittaa myös Juha Tapion bändissä. Sami Koskela on Suomen taitavimpia ja monipuolisimpia lyömäsoittajia.
Onko Blueskirkko järvenpääläinen erikoisuus?
-Minulla ei ole tiedossa muita Blueskirkkoja kuin Järvenpään. Blueskirkko ideoitiin Puistobluesin yhteyteen. Se on ollut todella suosittu ja pidetty tilaisuus. Artistivieraina Blueskirkossa ovat olleet esim. Erja Lyytinen, Eero Raittinen, Aija Puurtinen, Johanna Försti, Johanna Iivanainen ja bluesministeri Esa Kuloniemi, Perttilä kertoo.
Ensimmäinen Blueskirkko järjestettiin vuonna 2010. Tuolloin Blueskirkko ideoitiin osaksi Puistobluesia, ja se on tänäkin vuonna samalla viikolla Puistobluesin kanssa. Alun alkaen Blueskirkko oli Rantapuistossa, mutta parina viime vuotena Blueskirkko on pidetty säiden suojassa Järvenpään kirkossa.
Blueskirkko ke 2.7. klo18 Järvenpään kirkossa
Artistivieraana Aili Järvelä
Mukana Make Perttilä, kitara ja laulu
Ville Nurmi, sähkökitara
Joonas Kasurinen, kosketinsoittimet
Mikko Löytty, basso
Sami Koskela, rummut
Miksaus: Tuomas Aukio
Vapaa pääsy
Järvenpään Puistoblues 5.7.2025