Uutiset

Kaksi varhaiskasvatustyön ohjaajan virkaa haettavana

1.4.2019 12.44

seedlings-3448883_960_720_2_S.jpg

Oletko kristillisen varhaiskasvatustyön ammattilainen, pedagoginen osaaja ja hyvä organisoija?

Etsimme Järvenpään seurakuntaan kahta virkeää ja tiimihenkistä varhaiskasvatustyön ohjaajaa lasten ja perheiden parissa tapahtuvan kristillisen kasvatuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Työ on laaja-alaista ja perhekeskeistä varhaiskasvatuksen ja kouluikäisten parissa. Tehtävä sisältää ilta-, viikonloppu- ja leirityötä.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on kirkkohallituksen päätöksen (Kirkon säädöskokoelma nro 124) mukainen tutkinto/ sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi AMK tai piispainkokouksen aikaisempien päätösten mukainen tutkinto tai muu vastaava pätevyys.

Arvostamme perhekeskeistä, aidosti innostavaa ja rohkeasti kehittävää työotetta sekä halua kehittyä osana tiimiä. Tehtävässä tarvitaan lisäksi joustavuutta ja erinomaisia yhteistyötaitoja.

Viran palkkaus sijoittuu vaativuusryhmään 502. Lisäksi maksetaan aikaisempaan työkokemukseen perustuvaa vuosisidonnasta palkanosaa, jonka suuruus on enintään 15 % peruspalkasta. Virkaan valittavan on oltava ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen ja hänen tulee esittää ennen valinnan vahvistamista työterveyslääkärin kirjoittama lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6:2 §:n mukainen rikosrekisteriote. Työ alkaa 1.8.2019 lukien. Viran täytössä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Hakemukset liitteineen:
iia.palmgren@evl.fi
ke 17.4.2019 klo 15 mennessä.

Tiedustelut:
kasvatuksen työalajohtaja Iia Palmgren
p. 050 525 9334
iia.palmgren@evl.fi

« Uutislistaukseen