Uutislistaukseen

Postia Vacin seurakunnasta

hungary-1758824_1280.png

 

Vacin seurakaunnan kirkkoherra Detre Janos tervehti kirjeellä Järvenpään seurakuntaa tämän huolestuttavan tilanteen keskellä.

Hyvä Kirkkoherra Vesa Koivisto, Hyvät suomalaiset veljet ja ystävät,

Tapaamme epätavallisia ja uusia haasteita tuovia tilanteita näinä viikkoina. Olemme tottuneet siihen ja olemme pitäneet itsestäänselvyytenä että elämämme sujuu meidän päivittäisen ja viikottaisen järjestelmän mukaan. Aloitimme työtä maanantaina ja olimme jo suunnittelemassa perjantain iltapäivän tai viikonlopun ohjelmia. Järjestimme ohjelmia jo kuukausia aikaisemmin. Kirkollinen elämä näytti luonnolliselta. Juhlittiin joulua ja saapui paasto. Myös kirkollinen elämä meni  totuttujen  rutiinien mukaan. Nyt on suuri tarve kristittyä kekseliäisyyttä.

Unkari pysähtyy vähitellen epidemian vuoksi. Ulkomailla työskentelevien ihmisten tulva on  lähtenyt kotiin koska vaikeassa tilanteessa on parasta tulla kotiin ja olla kotona. Koulutus sujuu television ja internetin kautta. Kirkon tilaisuudet ovat pysähdyksissä. Yritämme hoitaa vanhuksia.

Kuulemme ja näemmä että epidemia on vakava myös Suomessa. Teilläkin on samanlaisia toimenpiteitä. Olemme iloisia Järvenpäästä saapuvista uutisista ja kirkollisista aloitteista. Juuri nyt olemme saaneet nähdä ja kuulla Elävän veden kappelista lähetettyä urun soittoa. Oli kiva olla lähellä myös hengessä internetin avulla. Tämä, niin sanottu elämys, on saanut minut kirjoittamaan tätä kirjettä.

Näinä vaikeina viikkoina ja kuukausina - vain Jumala tietää kuinka kauan se kestää - on erittäin tärkeää elää ja hoitaa veljellistä yhteisöä. Olemme teidän kansanne rukouksissamme. Tulevana sunnuntaina vain palvelijat osallistuvat jumalanpalvelukseen ja rukoilemme myös teidän puolestanne.

Pyydämme Jumalan huolenpitoa Järvenpääläisen ystävyysseurakannan kaikille jäsenille. Jumala siunaa palvelumme  jotta voisimme  harjoitella  vielä enemmän  kristillistä hurskautta tässä  poikkeuksellisessa t ilant eessa. Jeesus Kristus olkoon kirkkojemme suojeleva , hyvä paimen!

Rukoilemme teidän puolestanne ja rakkaita  terveisiä  kaikille! Jumala ompi linnamme!    

kirkkoherra Detre Janos
Vacin Luterilainen Seurakunta Vacilaiset ja radilaiset ystävät

--

Kuva vacilaisten vierailulta Järvenpäässä elokuussa 2018.
 

Mon Mar 23 12:43:00 EET 2020