Uutislistaukseen

Minun tähteni -pääsiäisnäytelmä verkossa ja televisiossa

Minun tähteni –pääsiäisnäytelmä nähdään TV7-kanavalla pääsiäissunnuntaina 4.4. klo 15.20 sekä seurakunnan YouTube-kanavalla.

MPI_2180.jpg

Vasemmalla Ruut (Seija-Liisa Peltoranta) ja oikealla Salome (Hilkka Ylä-Jääski). Kuva: Markku Pihlaja.

"Minun tähteni" nähdään televisiossa ja verkossa

Minun tähteni –pääsiäisnäytelmä nähdään pääsiäisenä TV7-kanavalla sekä verkossa. Järvenpään seurakunta on toteuttanut pääsiäisvaelluksia vuodesta 1990 alkaen. Musiikkiteatterin ammattilainen Rosa Nyman on käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän. Tänä keväänä poikkeusaika on haastanut sekä näytelmän vapaaehtoiset että ammattilaiset.

- Tänä vuonna olimme uudenlaisen, ihanan haasteen ääressä, kun lähdimme työstämään Minun tähteni -pääsiäisvaellusta videoitavaan muotoon. Viime keväänä emme päässeet esittämään näytelmää ja pettymys oli suuri. Tuntui hyvältä viedä nyt projekti päätökseen. Se oli ainutlaatuinen yhteinen matka, joka jää mieleen ja sydämeen, kuvailee käsikirjoittaja Rosa Nyman prosessia.

- On ollut valtavan suuri ilo ja etuoikeus työskennellä upeiden, taitavien ja sydämellään mukana olevien esiintyjien, avustajien, seurakunnan työntekijöiden, lavastajan ja kuvaushenkilökunnan kanssa. Sain nähdä, kuinka näyttelijät kasvoivat roolinsa kokoisiksi, heittäytyvät ja pistivät itsensä likoon. Kuvauksissa tunsin valtavaa ylpeyttä heistä jokaisesta.

Minun tähteni –pääsiäisvaelluksen lavastuksesta vastaa Tapio Rantanen sekä kuvauksesta ja editoinnista Otso Salminen ja Nuutti Viljakainen. Näytelmään ovat toteuttaneet musiikkia Rosa Nymanin lisäksi seurakunnan kanttorit Heikki Ruokonen ja Toni Hintsala. Maskeeraajina toimivat Ina Kuula ja Susanna Karhu sekä puvustajana Heidi Kuitunen. Seurakunnan vapaaehtoistoimintaa pyörittävä Tarja Karhu on toiminut näytelmän koordinaattorina ja pitänyt laajan projektin "langat käsissä". Näyttelijöinä seurakunnan vapaaehtoiset.

----

Minun tähteni –pääsiäisnäytelmä on nähtävissä seurakunnan YouTube-kanavalla palmusunnuntaista alkaen sekä TV7-kanavalla pääsiäissunnuntaina 4.4. klo 15.20. Kesto 32 minuuttia.

Linkki näytelmään tästä.

Lisäys 5.4.2021

Pääsiäisnäytelmän tallenne on nähtävissä toistaiseksi myös --> TV7-arkistossa.

2021-03-29 09:19:00.0