Yhteisvastuukeräys 2023

Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn teemalla ”Nuoret väkivaltaisessa maailmassa”.

Yhteisvastuukeräyksen keräystuotoista 40 prosenttia lahjoitetaan Suomeen. Puolet Suomeen kohdistetuista keräystuotoista jää paikallisseurakunnille nuorten tukemiseksi tehtävään teemanmukaiseen toimintaan sekä seurakuntien auttamistyöhön.

Toinen puolikas kotimaahan jäävästä keräystuotosta osoitetaan valtakunnallisena kumppanina toimivalle Aseman Lapset ry:lleLinkki avautuu uudessa välilehdessä, joka kehittää ja laajentaa yhteisvastuuvaroin koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen tähtääviä toimiaan. Konkreettisesti keräysvarat käytetään pitkittyneiden ja laajentuneiden koulukiusaamistapausten selvittämiseen K-O-toiminnalla sekä katusovitteluun, jossa sovittelijoina toimivat nuorisotyön ammattilaiset. Kumpaankin menetelmää voidaan hyödyntää monisyisten konfliktien ratkomiseen. Toiminta on konkreetista puuttumista sekä ammattilaisten kouluttamista sovittelijoiksi ja väkivallan ehkäisyn osaajiksi.

60 prosenttia keräystuotosta ohjataan entiseen tapaan kansainväliseen apuun Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastonLinkki avautuu uudessa välilehdessä kautta. Tämänvuotisessa keräyksessä huomioidaan erityisesti Kirkon Ulkomaanavun työ Keniassa, jossa katastrofirahaston avulla tuetaan nuorten koulunkäyntiä maan köyhimmillä, kuivuudesta kärsivillä alueilla. Ilmastokriisi vaikeuttaa paimentolaisperheiden elämää ja toimeentuloa laidunmaiden pienentyessä. Tämä lisää yhteisöjen välisiä konflikteja, joihin myös nuoret joutuvat mukaan. Köyhyys ja epävakaus syventävät sosiaalisia ja toimeentuloon liittyviä ongelmia sekä koulun keskeyttämisiä. Katastrofirahaston avustuksilla tuetaan koulunsa kesken jättäneiden nuorten kouluun paluuta ja koulussa pysymistä sekä annetaan tukiopetusta ja psykososiaalista tukea. Koulutus antaa nuorille paremmat mahdollisuudet toimeentuloon ja rauhan edistämiseen omissa yhteisöissään.

Prosentuaalisesti vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen tuotto jakautuu seuraavasti:

  • N. 20 % keräystuotosta Aseman Lapset ry:n nuorten väkivallan ehkäisemistä edistävään toimintaan.
  • N. 20 % keräystuotosta keräävän seurakunnan päätöksen mukaisesti teeman mukaiseen toimintaan tai seurakuntien auttamistyöhön
  • N. 60 % teeman mukaiseen auttamistoimintaan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta.

Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen kampanja-aika alkoi sunnuntaina 5.2.2023. Yhteisvastuu-piispana 2023 toimii Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo ja keräyksen suojelijana tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

 

 

Tule kerääjäksi & yhteistyökumppaniksi!

Tule mukaan keräysporukkaan! Ilmoittaudu yhteisvastuukerääjäksi p. 050 431 9701 tai www.arjenihmeita.fi.

Etsimme uusia yhteistyökumppaneita vuoden 2024 Yhteisvastuukeräykseen. Haluaisitko ilmoittautua Yhteisvastuukeräyksen vapaaehtoiseksi? Haluaisiko työyhteisösi olla mukana Yhteisvastuukeräyksessä 2024?

Kysy lisää:  Katariina Autero, [email protected], p. 050 431 9701.

Kysy lisää:

Yhteisvastuukeräyspäällikkö 
Katariina Autero
[email protected]
p. 050 431 9701

Lahjoittaa voit myös:

Yhteisvastuun pankkitilit:
Aktia FI82 4055 0010 4148 41
Nordea FI16 2089 1800 0067 75
OP FI14 5000 0120 2362 28
Viite: 308155

MobilePay 38708

Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi.