Jampan värikäs yhteisötaideteos paljastettiin Aamukaffeilla
Värikäs neljätoista kiloa painava ryijy roikkuu tukevasti Jampan sydämen seinällä. Taideteos paljastettiin hetki sitten perjantain Jampan Aamukaffeilla. Väkeä on liikkeellä paljon, kuten aina Aamukaffeilla perjantaisin. Tällä kertaa mukana paikalla ovat myös kirkkoherra Vesa Koivisto ja kutsuvieras kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen.
Yhteisötaideteoksen ideoivat ja johtivat Hanna Mäntynen ja Aila Miettinen. Ajatuksena oli ottaa taideteokseen mukaan mahdollisimman moni Jampan sydämen kävijä.
-Sain idean, että se voitaisiin tehdä yhdessä. Sitten juttelin ideasta Mira Isorinteelle, Pia Valoselle ja Anu Sorjoselle. Työntekijät innostuivat ajatuksesta, ja kehitimme sitä eteenpäin Aila Miettisen kanssa keskenämme, Hanna Mäntynen kertoo.
Rekikadun kerrostalon alakerrassa sijaitseva seurakunnan tila täyttyy taideteoksen paljastuksen jälkeen puheensorinalla. Puuhanaiset kertovat taideteoksen valmistumisesta. He uskovat, että yhteinen käsillä tekeminen rentouttaa ja tekee hyvää mielelle ja sydämelle. Ja mikä parasta, lopputulos ilahduttaa nyt tilan käyttäjiä.
-Seurakuntapastori Anu Sorjonen hankki välineet tupsujen tekoon ja otti vastaan lukuisat lankalahjoitukset. Tupsuja tehtiin muutama kuukausi. Tein teräsverkosta ryijypohjan ja sidonta valmistui paavi Franciscuksen hautajaispäivänä 26.4.2025. On hienoa, että sattuman varaisista langoista saatiin taidetta aikaiseksi. Ihmiset nauttivat tupsujen tekemisestä ja minä nautin niiden sitomisesta, Hanna Mäntynen kuvailee.
Neljänkymmenenviiden henkilön porukka pyöritteli teokseen ripustetut tupsut leppoisan jutustelun ja kahvittelun lomassa useina eri käyntikertoina. Kädentaitajista vanhin oli yli 80-vuotias ja nuorin kuusivuotias. Joukossa oli suomalaisia, ukrainalaisia, venäläisiä kuin amerikkalaisia – niin naisia kuin miehiäkin.
Sydämenmuotoinen ryijy
Teoksen nimi on – kuten tämän kokoustilankin nimi - Jampan sydän eli Jeesuksen sydän. Sen muoto kuvaa Jumalan rakkautta ja lähimmäisenrakkautta.
Ryijyssä näkyvät kirkon liturgiset värit punainen, valkoinen, vihreä, violetti ja musta. Siihen on kuvattuna sateenkaari, joka symboloi Vanhassa Testamentissa kuvattua Jumalan ja ihmisen liittoa vedenpaisumuksen jälkeen.
-Samalla sateenkaari merkitsee moninaista seurakuntalaisten joukkoamme. Edustamme eri kansallisuuksia, eri kieliä, eri kirkko- ja uskontokuntia ja vakaumuksia sekä erilaisia elämäntilanteita kaikilta mantereilta. Meillä on hyvä yhdessä ja usein istumme täällä tiuhassa kuin tupsut ryijyssä. Tässä ahtaudessa jokaiselle on tilaa, ja kaikki ovat tervetulleita, Hanna Mäntynen tietää.
-Suurkiitos lankojen lahjoittajille ja mukana olleille. Te teitte tämän mahdolliseksi!
Tervetuloa katsomaan yhteisötaideteosta. Jampan Aamukaffet perjantaisin klo 9-12 Jampan sydämessä, osoite Rekikatu 1.