Yhteisvastuu 2026 lievittää ikääntyvien hätää

Huoli pärjäämisestä kasvaa

Tutkimusten mukaan ikääntyvien yksinäisyys ja turvattomuus ovat lisääntyneet ja avun saanti vaikeutuu. Yhteiskunnassa käydään keskustelua hoivavastuusta ja siitä, kenelle se kuuluu. Vuonna 2026 Yhteisvastuukeräys keskittyy vanhenemiseen liittyvään pelkoon pärjäämisestä. Lahjoitusvaroin lievitetään ikääntyneiden ja heidän läheistensä hätää.

Vuonna 2026 Yhteisvastuu tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta erityisesti kotona asuvien ikääntyvien parissa. Yhteisvastuun diakoniatyön ammattilaisille tekemä kysely kertoo, että ikääntyvien luottamus avunsaantiin on heikentynyt. ”Monet kokevat itsensä taakaksi”, vastauksissa sanotaan.


 

Apua ilman ehtoja

Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa heikoimmassa asemassa olevia syntyperään, uskontoon ja poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Apu kanavoidaan perille Yhteisvastuun kokeneiden diakonia-, sosiaali- ja kehitysyhteistyön kumppanien kautta.

Vuonna 2026 keräyksen tuotto ohjataan kotimaassa Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien kautta paikalliseen auttamistyöhön sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivään vanhustyöhön. Kansainvälinen kriisiapu ohjataan Suomen suurimman kehitysyhteistyöjärjestön Kirkon Ulkomaanavun kautta. Lue lisää Yhteisvastuukeräyksen sivuilta.

Näin apu kohdentuu vuonna 2026

  • 50 % kotimaahan: Järvenpään seurakunnan diakoniatyöhän (30%) sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton VALLI ry:n koordinoimaan etsivään vanhustyöhön (20%).
  • 50 % kansainväliseen työhön: Kirkon Ulkomaanavun katastrofi- ja jälleenrakennustyöhön sekä koulutukseen maailman kriisikohteissa.

Järvenpään seurakunnan osuus käytetään alueen vanhusten hyväksi. Keräystuotoilla lisätään ulkoiluavustusta, tuetaan vanhusten virkistystä ja hankitaan tarvittavia palveluja. Apu kohdennetaan kotona asuville, vähävaraisille ja yksinäisyyttä kokeville.

Miten voit lahjoittaa?

 

MobilePay 38708

Lahjoittaa voit myös:

Yhteisvastuun pankkitilit:
Aktia FI82 4055 0010 4148 41
Nordea FI16 2089 1800 0067 75
OP FI14 5000 0120 2362 28
Viite: 308155



Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi.