Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tietosuoja Järvenpään seurakunnassa
Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ja Järvenpään seurakunnalla on pitkät perinteet henkilötietojen käsittelyssä. Olemme aktiivinen osa yhteiskuntaa ja julkisoikeudellisena toimijana kaiken toimintamme on oltava läpinäkyvää ja arvojemme mukaista. Tietosuoja-asioissa vastuullisuus ja luottamuksellisuus ovat meille tärkeitä ja sitoudumme suojaamaan jäsentemme, henkilöstömme ja asiakkaidemme yksityisyyttä.
Tälle sivulle on koottu tietoa Järvenpään seurakunnan henkilötietojen käsittelystä.
Seurakuntien toiminta ja jäsenyys edellyttävät henkilötietojen käsittelyä. Yksilöiviä henkilötietoja ovat mm. nimi ja henkilötunnus sekä yhteystiedot.
Keräämme henkilötietoja jäsenrekisterin lisäksi erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien yhteydessä sekä asiakaspalvelutilanteissa ja sopimuksia tehtäessä. Tietojen pääasiallinen lähde on henkilö itse. Tämän lisäksi saamme jäsentietojärjestelmän päivittämiseen tietoja väestötietojärjestelmästä.
Käytämme henkilötietoja Järvenpään seurakunnan toiminnassa sekä jäsenyyden ja asiakassuhteiden hoitamisessa. Lisäksi käytämme henkilötietoja palveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä.
Henkilötietojen käsittely perustuu lakisääteisiin velvoitteisiin ja rekisterinpitäjän oikeutettuun etuun. Oikeusperusteena on usein seurakunnan jäsenyys, palvelussuhde, sopimus tai muu merkityksellinen asiakassuhde. Lisäksi voimme käsitellä tietoja henkilön suostumuksella.
Noudatamme henkilötietojen käsittelyssä hyvää hallintotapaa ja tietosuojakäytäntöä. Olemme arvioineet käsittelytoimiin liittyvät mahdolliset riskit ja ryhtyneet tarvittaviin toimenpiteisiin näiden riskien hallitsemiseksi. Pääsy tietoon on rajoitettu niille henkilöille, jotka tarvitsevat sitä työtehtävissään. Henkilötiedot on suojattu asiattomalta pääsyltä tai käsittelemiseltä sekä teknisin että hallinnollisin toimenpitein.
Säilytämme henkilötietojasi tarvittavan ajan, jotta voimme täyttää tietosuojaselosteiden esittämät käyttötarkoitukset. Joidenkin tietojen säilyttäminen on määritelty lainsäädännössä (esim. kirkkolaki, väestötietolaki ja kirjanpitolaki) rekisterinpitäjälle asetettujen velvollisuuksien ja vastuiden toteuttamiseksi.
•Pyytää rekisterinpitäjältä pääsy häntä itseään koskeviin henkilötietoihin sekä oikeus pyytää kyseisten tietojen oikaisemista tai poistamista.
•Pyytää rekisterinpitäjältä häntä itseään koskevien henkilötietojen käsittelyn rajoittamista tai vastustaa käsittelyä sekä oikeutta siirtää tiedot järjestelmästä toiseen.
•Niiltä osin kuin henkilötietojen käsittely perustuu rekisteröidyn suostumukseen, oikeus peruuttaa suostumus milloin tahansa, tämän vaikuttamatta suostumuksen perusteella ennen sen peruuttamista suoritetun käsittelyn lainmukaisuuteen.
•Tehdä valitus henkilötiedon käsittelystä kansalliselle valvontaviranomaiselle, jos rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä rikotaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta. Tämän oikeuden käyttäminen ei rajoita kirkkolain (1054/1994) mukaisia muutoksenhakukeinoja.
Voit tehdä oikeuksiesi käyttämistä koskevan pyynnön asioimalla Järvenpään seurakunnan kirkkoherranvirastossa. Samalla voimme antaa henkilökohtaista opastusta ja neuvontaa oikeuksien käyttöön liittyen. Voidaksemme tunnistaa henkilön, asiointi on tehtävä henkilökohtaisesti. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi. Toimitamme tiedot kuitenkin aina kirjallisesti.
p. 09 271 941, Kirkkotie 1 / PL 54, 04401 Järvenpää
Viraston aukioloajat
ma-ke 9.00-15.00
to 9.00-17.00
pe 9.00-14.00
Tietosuojavastaava
Sirpa Salokannel
p. 044 719 1329
Kansallisen valvontaviranomaisen yhteystiedot
Tietosuojavaltuutetun toimisto
PL 800, Ratapihantie 9, 00521 Helsinki
p. 029 56 66700, tietosuoja(at)om.fi
www.tietosuoja.fi.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä