Maria Puotiniemen lähtösaarna sunnuntain neulemessussa
Pappi Maria Puotiniemen mieli seikkailee tunnetilasta toiseen. Välillä innostaa, välillä jännittää, hetkittäin mielen täyttää haikeus. Kun Maria syyskuussa aloittaa Kauniaisissa kappalaisena, taakse jää 15 vuotta pitkä työrupeama Järvenpäässä.
- Uudessa Kauniaisten suomalaisessa seurakunnassa ei ole kuin kolme pappia. Tulen toimimaan parina kuukautena vuodessa kirkkoherra Mimosa Mäkisen sijaisena. Työalani vaihtuu nyt aikuistyön puolelle ja sairaalasielunhoitoon, Maria kertoo silminnähden innostuneesti.
Bonuksena uudessa paikassa on lyhentynyt työmatka.
- Elän ja asun pääkaupunkiseudulla. Arjen logistiikka tulee toimimaan paremmin. Minua kiehtoo myös papin perustyö, jota nykyisessä tehtävässäni oli vähemmän. Olen kaivannut sitä.
Maria on vihitty papiksi Järvenpään seurakuntaan. Samalla viikolla, kun Maria valmistui teologisesta tiedekunnasta, oli pappisvihkimys.
Nuorena pappina Maria mietti paljon, miten sanansa asettelee. Silloin jännitti, mikä on oikea tapa ilmaista joku asia. Virheiden pelko oli läsnä.
-Nykyään on voinut rauhoittua. Omat vahvuudet ovat iän myötä muuttuneet. Aluksi minulla oli intoa ja idealismia. Nyt armollisuutta itseä ja muita kohtaan.
Sanat ja ilmaisu ovat Marialle pappina tärkeitä.
-Nuorena olin kiinni teologisessa kielessä. Nyt olen enemmän kuuntelija. Ydintehtäväni on olla läsnä.
Maria jatkaa kiittelemällä työtovereitaan vuolaasti. On ollut turvallista ja opettavaista olla yhteistyössä vahvojen ammattilaisten kanssa.
- Olen oppinut, ettei kaikkea tarvitse tehdä tai osata itse. Joku työkaveri voi osata jonkun asian paljon paremmin kuin itse. Alkuun olin arka pyytämään apua, mutta vuosien myötä oppinut näkemään eri työntekijöiden roolit. Esimerkiksi suntiot ja kanttorit hahmottavat kirkkotilan paljon minua paremmin.
-Lähtöfiiliksiin sanoisin, että olo on innostunut, mutta myös haikea. Järvenpäässä on paljon tärkeiksi tulleita ihmisiä, joista osan olen tuntenut 15 vuotta. Myös kirkko ja muut tilat ovat tulleet tärkeiksi, niihin liittyy niin paljon muistoja ja pyhän kokemuksia.
Myös nuoria tulee ikävä.
-Nuoret kasvavat nopeasti. Yksi tämän työn iloja on ollut nähdä nuoren kasvaminen aikuiseksi. Ensin nuoren elämää on voinut seurata rippikoulussa, sitten häissä ja kastejuhlassa.