Pekka Suhonen Järvenpään seurakunnan talousjohtajaksi – arpa ratkaisi valinnan

HTM Pekka Suhonen on valittu Järvenpään seurakunnan talousjohtajaksi kirkkovaltuuston kokouksessa 28. tammikuuta. Talousjohtajan virkaan tuli 18 hakemusta.

Kirkkoneuvosto esitti tehtävään HTM Pekka Suhosta, mutta kirkkovaltuusto päätyi äänestämään henkilövalinnasta. Sekä Suhonen että vastaehdokas HTM Matias Juupaluoma saivat saman verran ääniä (16-16, lisäksi yksi tyhjä ääni) ja arpa ratkaisi voittajan Suhosen eduksi. Myös varasijasta äänestettiin, varasijalle valittiin vastaehdotuksen jälkeen Matias Juupaluoma. Päätöksestä on kuukauden valitusaika.

HTM Pekka Suhonen toimii tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen asiakasmaksuasiantuntijana. Aikaisemmin hän on toiminut mm. Kauniaisten kaupungilla talous- ja hallintopäällikkönä sekä Hausjärven kunnalla hallintopäällikkönä.

Järvenpään seurakunnan talousjohtajan vastuualue kattaa erityisesti taloushallinnon, tietohallinnon, kiinteistötoimen ja hautaustoimen sekä yleishallinnon yhdessä kirkkoherran kanssa. Tehtäviin kuuluu toimia myös muun muassa seurakunnan palkka-asiamiehenä sekä hallinnon kokouksissa esittelijänä ja tarvittaessa sihteerinä.

Uusi talousjohtaja aloittaa tehtävässään 1.4.2025 tai sopimuksen mukaan.

Muita henkilövalintoja

Kirkkovaltuusto päätti valita kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja tälle varajäsenen, muut jäsenet (9) henkilökohtaisine varajäsenineen vuosiksi 2025–2026. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Pekka Luuk. Muut jäsenet ovat Hanna Graeffe, Nea Karenius, Arvi Kekäläinen, Jonna Koskinen, Marja Kosonen, Tuija Kuusisto, Esko Lappalainen, Jouko Porkka, Mirja Vakkuri sekä puheenjohtaja, kirkkoherra Vesa Koivisto.

Kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Henry "Roope" Berg ja varapuheenjohtajaksi Jukka Virkki.