Keski-Uudenmaan seurakunnat ottavat toisistaan mittaa kirkkovenesoudussa
Kirkkovenesoutu maanantaina 28.8. n. klo 11-12 Tuusulanjärvellä. Voit tulla kannustamaan omaa suosikkijoukkuettasi Gustavelundin rantaan.

Järvenpään seurakunnan joukkue.
Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakunnat kilpailevat paremmuudesta kirkkovenesoudussa Tuusulanjärvellä 28. elokuuta. Toista kertaa soudettavan kisan järjestelyistä vastaa tällä kertaa Keravan seurakunta.
Seurakunnat värväävät parhaillaan työntekijöistä jäseniä omiin soutujoukkueisiinsa.
- Veneessä on 14 soutajaa ja toivottavaa olisi, että puolet olisi miehiä ja puolet naisia. Tarkoituksena on, että kuka tahansa voi kuntonsa tai taitojensa puolesta osallistua. Lisäksi veneessä on perämies, joka pitää rytmiä yllä, kertoo Keravan seurakunnan kirkkoherra Markus Tirranen.
Kirkkoveneet vuokraa kilpailukäyttöön Keravan Urheilijoiden soutujaosto, jolla on neljä kirkkovenettä. Myös koulutettu perämies saadaan seuralta lainaksi.
- Tämän tapahtuman ideana on saada säilytettyä suomalaista hienoa kirkkovenekulttuuria. Kirkkoveneet ovat kulkeneet Tuusulanjärvellä siitä saakka, kun 1700-luvulla järven rantaan saatiin oma kirkko.
Kirkkovenesoudun lähtö- ja maalipaikkana toimii Gustavelundin rannan laituri. Kääntöpaikkana on Vanhankylänniemen kohdalla oleva luoto. Soutumatkaa kertyy noin 8 kilometriä ja kisa kestänee noin 45 minuuttia.
Edellisen seurakuntien välisen kirkkovenekisan vuonna 2014 vei nimiinsä Järvenpään seurakunta. Jääkiekossa Tuusula otti samana vuonna murskavoiton ja 2016 Kerava juhli kaksoisvoittoa hiihtoviestissä. Millä eväin Keravan seurakunta tähtää tässä kisassa kärkeen?
- Luotan Keravalla tutkitusti kiitettävällä tasolla olevan työilmapiirin ja yhteishengen vahvaan VETOvoimaan, jonka myötä uskon kirkkoveneemme etenevän kauniisti plaanissa Tuusulanjärven selkää pitkin. Tarpeen vaatiessa poistamme kilpailevilta joukkueilta muutaman airoparin vahvuudesta järjestävän tahon oikeudella. Selvitämme myös moottoridopingin käyttämisen mahdollisuutta, koska siitä saisi mukavasti lisävauhtia etenemiseen, suunnittelee Tirranen.
- Yleisö on erittäin tervetullutta Gustavelundin lähtö- ja maalipaikalle tai Vanhankylänniemeen kannustamaan omaa suosikkijoukkuetta, kirkkoherra vinkkaa.
Jännittävän kamppailun lähtö- ja maalitunnelmia voi seurata myös suorana klo 10.30 alkaen verkossa Järvenpään seurakunnan Youtube-kanavalla.
21.8.2023 10.55