Arjen ongelmia

Arjessa jaksamista ja selviytymistä voivat elämäntilanteesta riippuen vaikeuttaa erilaiset asiat. Ongelmien kanssa ei pidä jäädä yksin, Olethan rohkeasti yhteydessä diakoniatyöntekijöihin, kun haluat käydä läpi ja etsiä selviytymiskeinoja yhdessä toisen ihmisen kanssa.

Diakonia on tarkoitettu kaikille ihmisille taustoihin katsomatta. Kohtaamme kaikenikäisiä ja perheitä sekä yksin eläviä. Ikä tai elämäntilanne ei rajaa diakoniaa tai diakonisen tuen tarvetta. Kaikissa elämäntilanteissa voit olla yhteydessä diakoniatyöntekijään.

Tutustu lisää toimintaamme:

Muut palveluntuottajat:

Ihmissuhteissa tai yksinäisyydessä

Kun haluat tukea ihmissuhteiden käsittelyssä tai toisaalta koet yksinäisyyttä, voit olla yhteydessä diakoniatyöntekijöihin. Seurakunnassamme järjestetään monenlaista toimintaa niin pariskunnille, perheille kuin yksin elävillekin.

Lisäksi Järvenpään alueen asukkaita palvelee Keravan, Järvenpään ja Tuusulan seurakuntien yhteinen Perheasiain neuvottelukeskus, jonka palvelut ovat diakonia-avun tapaan maksuttomia ja luottamuksellisia.

Huolena työ tai työttömyys

Yhä useampi on vailla työtä tai kärsii työttömyyden uhasta. Toisaalta työelämän paineet voivat uuvuttaa niitä, joilla työtä on. Kaikessa tässä olemme seurakunnassa tukenasi. Yhdessä voimme pohtia työllistymisen mahdollisuuksia ja toisaalta etsiä keinoja parempaan jaksamiseen. Yhteystietoja ym..

Joskus työttömyys kestää oletettua kauemmin. Jos esimerkiksi tällöin pohdit, mistä saada sisältöä arkeen, voi mielekästä tekemistä ja löytyä kertaluonteisesti tai pidemmällä tähtäimellä seurakunnan vapaaehtoistyöstä.

Talousvaikeuksissa

Diakonia voi auttaa myös aineellisesti: taloudellista tukea on mahdollista hakea silloin, kun talous on ennakoimattomasti horjunut tai kun kyseessä on erityinen kriisi. Apu on tavallisesti kertaluontoista ja ensisijainen avunlähde taloudellisessa tuessa on kaupungin sosiaalitoimi. Diakoniatyöntekijän kanssa tilanteestasi keskustellaan kokonaisvaltaisesti, yhdessä ratkaisuja ja toimintakeinoja etsien.

Mikäli tapaat diakoniatyöntekijän ja toiveenasi on käsitellä taloudellista avustamista, otathan jo ennakolta mukaasi verkkopankkitunnukset tai tiliotteet sekä mahdolliset toimeentulotukipäätökset ja muut tositteet tuloistasi ja menoistasi.

Walk in -terapiaa 

Walk in -terapia on maksutonta keskusteluapua 12–29-vuotiaille. Voit tulla keskustelemaan kanssamme suurista tai pienistä huolista. Tapaamisessa keskustellaan niistä asioista, joista haluat puhua. Aihe voi liittyä esimerkiksi elämäntilanteen muutoksiin, ihmissuhteisiin, yksinäisyyteen, ahdistukseen tai tunne-elämän kysymyksiin.

Lue lisää Walk in -terapiasta.

Kirkko tarjoaa luottamuksellista keskusteluapua puhelimessa ja verkossa, missä tahansa. Voit ottaa yhteyttä myös omaan seurakuntaasi.

Keskusteluapua eri elämäntilanteisiin

Toimivat ihmissuhteet läheisiimme ovat tärkeitä ja lisäävät hyvinvointia. Aina yhdessäolo ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Luottamuksellinen keskustelu ammattilaisen kanssa voi avata myös isompia solmuja. Apua tarjoavat oman seurakunnan lisäksi perheasiain neuvottelukeskukset eri puolilla Suomea.

 

Ihmissuhteet

Saat apua seurakunnasta työttömyyden kohdatessa. Voit ottaa yhteyttä diakoniatyötekijään tai pappiin. Papeilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus kaikista heille luottamuksellisesti uskotuista asioista.

Työelämä

Talousongelmissa on hyvä ottaa aina ensin yhteyttä sosiaalitoimistoon tai talous- ja velkaneuvontaan. Seurakunnan diakoniasta saat myös apua. Seurakunnan diakoniatyöntekijä keskustelee luottamuksellisesti kanssasi raha- ja velkatilanteestasi.

Talousapua ja -neuvontaa

Rikosuhripäivystys ja seurakunnat auttavat rikoksen uhriksi tai todistajaksi joutunutta sekä heidän läheisiään käytännön asioissa ja henkisessä toipumisessa.

Rikoksen uhrina