Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
Alla on suuntaa-antava esimerkki leiririparin päiväohjelmasta. Ruokailut määrittävät päivää. Muuten päivään kuuluu yhteistä työskentelyä eri kristinuskon teemoista, hartauselämää, erilaisia pienryhmiä isosen johdolla – ja toki vapaa-aikaa ja iltaohjelmaa. Tarkan leiriohjelman suunnittelee leirin ohjaajat ja tietysti isosten ja leiriläisten toiveita kuunnellaan. Leirielämä on usein antoisaa ja samalla vaativaa: oma jaettu huone on usein ainoa paikka, jossa voi hetken hengähtää muista leirillä olevista.
MITÄ PITÄISI OTTAA HUOMIOON KUN ILMOITTAUDUN RIPARILLE? MILLAINEN RIPARI SOPISI JUURI MINULLE?
Mieti näitä yhdessä huoltajiesi kanssa: Leirillä oleminen yleensä onnistuu, kun nuori pystyy itsenäisesti huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan, syömisestään ja nukkumisestaan. Rippileirillä on kaikki osallistujat mukaan lukien noin 35 ihmistä, välillä toimitaan myös pienemmissä ryhmissä. Leirillä ei ole lähtökohtaisesti yhden hengen huoneita, vaan 2-6 hengen huoneita. Leirillä voi tarvita älypuhelinta joissain työskentelyissä. Välillä ollaan ilman puhelinta. Puhelimen käyttö ei saa häiritä yhteistä ohjelmaa eikä yöunta. Jos sinulla on haasteita perustaidoissa (oppimisen haaste, toiminnanohjauksen haasteet, kellon tunteminen, omatoimisuus tai jotain muuta) ole yhteydessä rippikouluvastaaviin.
Sairaus voi olla este leirillä olemiseen. On tärkeää, että leirin ohjaajat tietävät, jos sinulla on jokin sairaus, joka vaatii hoitoa leirin aikana. Kannattaa myös kysyä sinua hoitavalta lääkäriltä, onko sairautesi este leirille osallistumiselle.
Päivärippikoulun päivät ovat yleensä klo 9-15 Järvenpäässä Kirkonmäellä. Myös päivärippikouluun kuuluu hartaudet, pienryhmätyöskentelyt ja hauskanpito!
Jos joku yllä olevista mietityttää, ole yhteydessä rippikouluvastaaviin.
VOINKO TULLA RIPARILLE, VAIKKA EN KUULU KIRKKOON?
Tietysti voit, tervetuloa! Rippikouluun voit osallistua, vaikka et olisi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Rippikoulun kuluessa voit miettiä, haluatko liittyä kirkkoon ja sopia kasteesta oman rippikouluryhmäsi papin kanssa. Konfirmaatio on vain kirkon jäsenille ja edellyttää kirkkoon liittymistä.
Rippikoulussa käsitellään erilaisin menetelmin mm. seuraavia kysymyksiä:
Kuka minä olen? Millaista on hyvä elämä?
Minkälainen Jumala on?
Kuka on Jeesus?
Elämä kristittynä.
Yhteys toisiin ihmisiin.
Kärsimys, kuolema ja taivas.
ONKO VAPAA- AIKAA?
Kyllä, riparilla on vapaa-aikaa. Toki ripari ei ole ”pelkkää lomaa” vaan siellä on tarkoitus käydä läpi kristinuskon asioita yhdessä.
MILLOIN HERÄTÄÄN?
Herätys on rippileirillä yleensä noin kahdeksan aikaan.
KENEN KANSSA MAJOITUN?
Majoitustoiveet otetaan huomioon – kaverin kanssa pääsee yleensä majoittumaan. Riparipaikkojen majoitushuoneista saa lisätietoa leiripaikan nettisivuilta. Yleensä majoitutaan 2-6 hengen huoneissa, osassa leiripaikoista wc- ja suihkutilat ovat käytävillä, osassa ne ovat huoneen yhteydessä.
MITÄ PITÄÄ TEHDÄ, JOTTA RIPPILEIRILTÄ ” LENTÄÄ POIS” ?
Jokaisella on oltava rippikoulussa turvallista. Rippikoulun turvallisuuden lähtökohta on yhteisten sääntöjen noudattaminen. Jos ilmoittaudut riparille, sitoudut samalla noudattamaan leirin yhteisiä sääntöjä. Kannattaa jo etukäteen miettiä, miten leiri sujuisi kaikkien kannalta mahdollisimman hyvin. Vakava tai toistuva yhteisten sääntöjen rikkominen voi johtaa rippikoulun keskeyttämiseen.
Ennen varsinaista riparin intensiivijaksoa käydään läpi leirin yleiset ja yhteiset säännöt, jotka voisi olla vaikkapa nämä:
Rippikouluun tulija sitoutuu noudattamaan ilmoitettua päiväohjelmaa ja sääntöjä sekä ohjaajien ohjeita.
Hyvät käytöstavat ovat tarpeen, fyysinen ja henkinen väkivalta eivät ole sallittuja. "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Matt. 7:12.
Päihdyttävien aineiden sekä tupakkatuotteiden (myös nuuska, nikotiinipussit, vape/sähkötupakka) tuominen ja käyttäminen on kielletty. Myöskään energiajuomia ei rippikoulussa käytetä.
Jokainen korvaa aiheuttamansa vahingot itse.
Rippikoulun ohjaajilla on oikeus ottaa talteen häiritsevät tavarat
Rippikoulun ohjaajalla on oikeus ottaa yhteys leiriläisen huoltajiin sekä tarvittaessa poistaa leiriläinen leiriltä.
PÄÄSEEKÖ KAVERIN KANSSA SAMALLE LEIRILLE?
Järvenpään seurakunnan rippikouluihin voi hakea 1-2 kaverin kanssa. Tarkemmat ohjeet löytyvät kohdasta Rippikoulu – ohjeita ilmoittautumiseen.
MISTÄ SIELLÄ OIKEASTI OPITAAN?
Ripari on omakohtainen kokemus. Toiset oppivat paljonkin kristinuskon kysymyksistä, toiset oppivat esim pelaamaan pingistä tai uuden korttipelin. Tavoitteena tietysti on oppia kristinuskon asioista. Teemat löytyvät kohdasta RIPPIKOULUN TEEMAT. Rippikoulussa on perinteisesti ”opeteltu ulkoa ” seuraavat sisällöt: Uskontunnustus, Isä meidän, Herran siunaus ja 10 käskyä.
Rippikoulusuunnitelma sanoittaa asioita näin: ”Ulkoa opittavat sisällöt--- kantavat parhaillaan koko elämän ajan ja voivat olla tukena surun ja ahdistuksen hetkinä”
Sekä näin ”Monelle nuorelle on aidosti vaikeaa oppia ulkoa. Rippikoulussa oppiminen ei saa tarkoittaa-- ahdistavaa pakkoa. Ulkoa oppiminen rippikoulussa tarkoittaakin, että osaa lausua esimerkiksi uskontunnustuksen yhdessä toisten kanssa --- Toisto on tärkeää oppimisessa”
Rippikoulussa päivittäin pidettävät hartaushetket ja jumalanpalvelukset tukevat yhdessä oppimista. Niissä lausutaan usein ellei joka kerta uskontunnustus, Isä meidän-rukous ja Herran siunaus.
MILLON ON SAUNAT? PÄÄSEEKÖ UIMAAN?
Leirillä on yleensä mahdollisuus käydä saunassa 2-6 kertaa leirin aikana. Kukaan ei pakota menemään saunaan. Kannattaa kysyä leirin ohjaajilta tarkemmat suunnitelmat.
Mahdollisuus uimiseen päätetään rippikoulukohtaisesti. Tarkentuneet rantapelastusohjeet ovat asettaneet lisää vaatimuksia uintiturvallisuudelle leiriolosuhteissa. Jotta leirillä voidaan järjestää uintia, leirin työntekijöillä on oltava riittävä valmius rantavalvontaan, vesipelastukseen ja ensiapuun. Myös käytettävissä oleva ranta ja sen turvallisuussuunnitelma vaikuttavat uintipäätökseen. Turvallisen uimavalvonnan edellytykset eivät valitettavasti täyty kaikkien leirien osalta. Oman rippikoulun ohjaajat tiedottavat asiasta ennakkojaksolla. Huomioittehan, että uiminen ilman ohjaajan valvontaa on ehdottomasti kielletty.
MISSÄ PITÄÄ OLLA?
Ennakkojakson aikataulut tulevat tietoon marras-joulukuun vaihteessa. Leirin ohjelma laitetaan leirikeskuksen seinälle, josta leirijaksolla voi tarkistaa, missä pitää olla.
PÄÄSEEKÖ KAUPPAAN?
Kysy sitä leirin ohjaajilta. Leirikeskuksissa on yleensä kioski, josta saa ostettua karkkia, limua yms. Kioski on auki sovittuina aikoina, jotka selviää leirin alussa. Leirille voit ottaa mukaan omia herkkuja. Itsenäisesti leirin alueelta ei ole lupa poistua.
SAAKS TOISEN HUONEESEEN MENNÄ, JOS ON LUPA?
Rippikoulussa on sääntö, että toisten huoneeseen ei saa mennä ollenkaan. Huoneissa majoittuu 2-6 henkilöä. Tällä turvataan mm. hengähdyshetki ja se, että yksityisyyttä ja omaa aikaa on leirillä vain omassa huoneessa. Myös ns. kuppikuntia ehkäistään tällä. Välillä toisten huoneeseen menoa perustellaan sillä että kaikilta huoneessa olijoilta on kysytty lupa – ryhmäpaine saattaa aiheuttaa sen, ettei huoneessa majoittuja uskalla sanoa kysyjälle vastaan. Yhteiset tilat ovat kaikille käytössä, joissa saa viettää aikaa.
SAAKS RIPARILLA KÄYTTÄÄ PUHELINTA?
Saa käyttää, kunhan se ei häiritse yhteistä ohjelmaa. Toisinaan puhelimille järjestetään puhelinparkki. Seurakunta ei korvaa kadonnutta tai rikkoutunutta puhelinta.
ONKS TÄÄ PAKOLLISTA?
Ei, rippikoulu ei ole pakollinen. Kuitenkin jos ilmoittaudut riparille, sitoudut samalla rippikoulun sääntöihin ja yhteiseen ohjelmaan.
KUIN KAUAN KONFIRMAATIO KESTÄÄ? MITÄ SIITÄ PITÄÄ TIETÄÄ?
Konfirmaatio kestää noin puolitoista tuntia. Sitä ennen otetaan yhteinen ryhmäkuva. Samana päivänä on myös mahdollisuus ottaa yksityiskuvia. Siitä tulee lisätietoa riparin ohjaajalta. Konfirmaatiotilaisuuteen kirkkoon ei ole rajoitettu vierasmäärää. Saat lisätietoa konfirmaatiosta riparilla, siellä käydään tarpeellinen tieto läpi.
ERITYISRIPPIKOULU? PIENRYHMÄRIPPIKOULU? MITÄ NE ON?
Erityistä tukea tarvitseville nuorille on tarjolla oma rippikouluryhmänsä (esim. kehitysvamma, autismi)
Jos haluat keskustella muista mahdollisuuksista erityisrippikoulun käymiseksi, voit ottaa yhteyttä kehitysvammaistyön pappiin
Elina Jokipaltio
040 836 8896
elina.jokipaltio@evl.fi
Pienryhmärippikoulu on tarkoitettu niille, jotka haluavat käydä riparin pienemmässä ryhmässä – ryhmään otetaan alle 10 nuorta. Jos sinulla on haasteita esimerkiksi oppimisen, jaksamisen tai ryhmässä toimimisen kanssa ja haluat tulla pieneen ja turvalliseen ryhmään, pienryhmäriparit ovat juuri sinulle hyvä vaihtoehto. Pienryhmäripari on kesäkuun alussa, ja se toimii yhteistyössä Cityrippikoulun kanssa kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla (arkisin 9-15, ei viikonloppuna)
MILLOIN SAAN TIETÄÄ RIPARIPAIKASTA?
Oma ripariryhmä tiedotetaan marraskuun alussa sähköpostitse. Vielä myöhemmin marraskuussa saat tarkemmat ohjeet tapaamisista ja leirisi ohjaajista. Cityriparille ilmoittautuneet pääsevät poikkeuksetta cityriparille.
Kirkonmäki on sokkeloinen paikka. Miten löydän siellä perille?