Uutiset

Uutislistaukseen

Narsisseja pöydällä. Teksti: Rauha teille!

Piispat pääsiäistervehdyksessään: Yhdessä selviydymme tästä

29.3.2021 15.30

Tiedote. Kirkon viestintä 29.3.2021

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat toteavat korona-ajan pääsiäistervehdyksessään, että toivo syntyy myös tekemällä. ”Jokainen pystyy tekemään hyvää ja tuomaan toivoa lähimmäiselleen. Yhdessä selviydymme tästä”, piispat kannustavat.

He muistuttavat rauhasta, Jeesuksen sanomasta pelokkaille, ja muistavat rukouksessa pandemiasta kärsiviä sekä auttajia ja vastuunkantajia.

Piispojen pääsiäistervehdys on kokonaisuudessaan alla sekä tiedotteen liitteenä.

***

Rauha teille!

Pääsiäisen tapahtumissa tunnelmat vaihtuvat nopeasti. Palmusunnuntaina Jeesus ratsastaa riemusaatossa Jerusalemiin, mutta jo perjantaina hän päätyy ristille. Pitkäperjantaina kaikki odotukset ja toiveet näyttävät valuvan hukkaan.

Jeesuksen hautaamisen jälkeen hänen oppilaansa kokoontuvat peloissaan: mitä meille nyt tapahtuu? Varmuuden vuoksi he lukitsevat ovet. Mutta heidän luokseen saapuu ylösnoussut Kristus, joka lausuu: ”Rauha teille!”

Rauha on Jeesuksen sanoma pelokkaille.

Viettäessämme pääsiäistä vuonna 2021 kuulemme yhä Jeesuksen sanat. ”Rauha teille!” Hän on kohdannut ihmisen kärsimyksen ja kulkee kanssamme.

Hiljaisella viikolla muistamme läheisiämme. Niitä, joita globaali pandemia ahdistaa tai jotka ovat joutuneet kärsimään pandemian vaikutuksista. Rukoilemme niiden puolesta, jotka auttavat sairaita tai kantavat vastuuta turvallisuudesta.

Toivo syntyy myös tekemällä. Jokainen pystyy tekemään hyvää ja tuomaan toivoa lähimmäiselleen. Yhdessä selviydymme tästä.

Pääsiäisenä iloitsemme Jeesuksen ylösnousemuksesta. Toivotamme toisillemme: ”Rauha teille!”

Hiljaisella viikolla 2021

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat